tiistai, 7. huhtikuu 2009

Uusi yritys...

...kirjoittaa ulos ajatuksia. Kello on puoli kymmenen ja perhe on pehkuissa, joten saan olla omissa oloissani niin kauan kuin haluan. Nämä illan viimeiset hetket ovat hengähdyksiä, jolloin voin koota itseäni.

Joudun edelleen koville perheen kanssa. Ihmettelen tätä tunnevyöryä, jonka nykyinen elämäntilanne aiheuttaa. Tunnen kauheita vihantunteita vaimoa ja lapsia kohtaan, aivan kuin he yrittäisivät tuhota minut tai jotenkin muuten nitistää. Enkä voi tehdä niille mitään. Tai kysymys kuuluukin, miten minun pitäisi suhtautua niihin? Ne kumpuavat jostain niin syvältä sisimmästä. Tuntuu, että minulta puuttuisi jokin kyky tai ominaisuus, jota perheenisällä kuuluisi olla, jotta pystyisin toimimaan tasapainoisesti ja myönteisesti.

Nyt saan vielä olla tämän ja ensi viikon töissä päivät, mutta sen jälkeen olen taas perheen armoilla yötä päivää, jollen keksi jotain päiväpuuhaa. Aloitan opiskelun yliopistossa vasta syksyllä, jos kaikki menee niin kuin olen suunnitellut. Kevääksi ja kesäksi pitäisi keksiä jotain mielekästä tekemistä, muuten tulen entistä masentuneemmaksi ja hermostuneemmaksi. Mökille menosta on ollut alustavasti puhe, mutta siihen liittyy ristiriitaisia odotuksia minun ja vaimon välillä.

Huomenna menen taas mielenterveystoimistoon juttelemaan.

maanantai, 6. huhtikuu 2009

Kirjoittaminen takkuilee

Tästä tekstin tuottamisesta puuttuu nyt jokin inspiraatio. Toisaalta koko ajan mielessä pyörii kaikenkarvaisia ajatuksia, mutta niiden "tulostaminen" tuntuu nyt turhan vaikealta. Periaatteessa pidän luovasta kirjoittamisesta. Siinä saa näyttää ajatuksiaan muillekin. Mutta nyt lääkkeet väsyttävät niin vietävästi, kello on liian paljon. Yritän toisena iltana uudestaan.

sunnuntai, 22. maaliskuu 2009

Sunnuntai-iltana

On se kovaa koettelemusta tämä perhe-elämä. Vähän väliä saa pelätä, että muksut loukkaavat itsensä peuhatessaan päättömästi. Tunnen välillä suorastaan kauhunsekaista pelkoa, mihin kaikkeen tässä vielä joudutaan. Omat voimat eivät ole vielä kovin kummoiset ja vaimokin valittaa väsymystä. Tänään hän loukkasi jalkansa syöksyessään pelastamaan poikaa putoamasta sängyltä. Nuorimmainen on kyllä sellainen villi kiipeämään ja työntämään nokkansa joka paikkaan. Tuntuu tosi rasittavalta olla kiskomassa sitä jatkuvasti pois vaarallisista paikoista ja tilanteista. Ja nelivuotias ei vielä ymmärrä riittävästi, jotta hänelle voisi luottaa pikkuveljen vahtimisen.

Kauhua aiheutta myöskin tämä työttömyyteni, kuinka selviämme vaimon kanssa perheen elättämisestä, kun kummallakaan ei ole työtä. Toistaiseksi pärjätään kohtuullisesti, mutta tulevaisuus pelottaa. Uskoni omiin mahdollisuuksiini saada työtä on todella heikko. Ahdistaa, kun ajattelenkin asiaa. Ehkä emäntä voisi saada jotain sijaisuuksia.

Nyt pitäisi varmaan ajatella myöskin myönteisiä ajatuksia. Parhaimmillaan lapset ovat hyvin hellyyttäviä ja iloisia veijareita, joiden touhua on hauska seurata. Poika on nopeasti muuttunut tosi liikkuvaiseksi. Tyttö juttelee jo tosi fiksuja asiaoita, joita hän on mietiskellyt. On mukava huomata, että perheessä on neljä vaikuttavaa persoonaa.

Lääkitykseni toimii hyvin, sillä saan nukuttua yöt melko normaalisti. Käyn mielenterveystoimistossa juttelemassa kerran viikossa erikoissairaanhoitajan kanssa. Sekin helpottaa painetta jonkin verran. Jos jotakuta kiinnostaa, syön mirtazapiinia 15-30mg, ketiapiinia 50mg ja peratsiinia 8mg illalla tunti ennen nukkumaan menoa.

Nykyään huomioni keskittyy käytännön asioitten ratkaisemiseen, ei niinkään omien tuntemusteni analysointiin. Välillä hermostun rankasti, mutta koitan olla tekemättä siitä kovin suurta numeroa sen paremmin itselleni kuin perheelle. Muutama syvä sisäänhengitys saattaa helpottaa oloa. Tasapainoiluahan tämä on. Toivottavasti tasapaino ei järky uudestaan.

maanantai, 9. maaliskuu 2009

Rauhallinen hetki ...

..., kun perhe on jo nukkumassa ja saan olla itsekseni. Leivänpaahtimen laukeaminen hätkähdytti. Tein siis itselleni lämpimän juustoruisleivän. Kermajuusto on minun heikkouteni. Niin ja söin sitä ennen pienen annoksen mämmiä. Kylläpä maistui hyvältä, molemmat.

Kiitos kommenteista. Mietin tosiaan sitä, miksi tunnen niin voimakasta vihaa vaimoa kohtaan. Kyllä minä usein suutahdankin ja sanon hänelle suoraan, että lopettaisi minun moittimiseni. Pitäisi hänen nyt ymmärtää, että kärsin siitä. En tiedä, mitä hän kuvittelee saavuttavansa moittimisella. Ehkä hän haluaisi asiaoitten olen siististi ja järjestyksessä. Seksuaalisesti olen täysin turhautunut, sillä sukupuolielämä on tyrehtynyt lähes totaalisesti näihin erimielisyyksiin. Raivostuttaa elää tälläaisessa parisuhteessa, mutta moraalini ei salli eronkaan ottamista. Ei tämä nyt yhtä helvettiäkään ole, pystymme ihan hyvin keskustelemaan keskenämme.

Lisäksi työttömyysuhka painaa taas päälle, sillä määräaikainen työsopimukseni kierrätyskeskuksessa päättyy kuukauden päästä, enkä tiedä, mitä tekisin sen jälkeen. Kotiinkaan en haluaisi jäädä. Jotain työtä tai opiskelua pitäisi keksiä.

perjantai, 27. helmikuu 2009

Tasapainoilua

On vähän vaikea päästä alkuun uudestaan tämän blogin kanssa, kun on rutiini päässyt ruostumaan. Joudun taas miettimään, mitä oikeastaan haluan tältä blogilta ja mitä haluan kertoa mitä en. Parhaimmillaan tämä on toiminut vaikeiden asioiden purkukanavana. En ole pyrkinytkään viihdyttämään lukijoita, jätän sen muiden blogaajien tehtäväksi. Toisaalta se saattaa hiukan vääristää sitä kuvaa, jonka annan itsestäni ja elämästäni. Tarkoitan, että ongelmat painottuvat ja myönteiset tapahtumat jäävät helposti kertomatta. Mutta toivon, että lukijat ymmärtävät tämän terapeuttisen näkökulman, eivätkä odotakaan tasapainoista kertomusta, jossa ilot ja surut ovat tasapuolisesti esillä. Toisaalta voisi ajatella niinkin, että kertomalla hyvistä asioista parantaisin myös omaa käsitystäni elämästäni. Yritänpä siis muistaa mainita myös niistä.

Tänään on perjantai ja työviikko on takana. Sain ihan mukavasti tyydytystä niistä tehtävistä, joita suoritin viikon aikana. Onnistuin ohjelmoimaan pari tietokonetta ja asentamaan asiakaskäyttöön. Vastaan tulleet ongelmat pystyin ratkomaan omin nokkineni. Erityisesti ongelmien ratkominen antaa parhaan onnistumiskokemuksen.

Kotona olen yrittänyt jaksaa osallistua täysipainoisesti kotihommiin ja lastenhoitoon, vaikka se välillä tuntuukin aika kuluttavalta. Ai miksi? Koska päiväohjelma noudattaa niin samanlaista kaavaa joka päivä. Puuhastelu lasten kanssa tahtoo väkisinkin urautua. Emme vaimon kanssa oikein jaksa keksiä uusia juttuja kovin usein. Tämä nyt kuulostaa varmaan turhalta valittamiselta, sitähän se on lapsiperheen elämä, rutiineista kiinni pitämistä, jottei ajauduttaisi täyteen kaaokseen. Lapset itse pitävät kyllä huolen "säveltämisestä" ja keksivät joka päivä mitä ihmeellisempiä temppuja.

Toisaalta olen nyt aika tyytyväinen tähän tilanteeseen, sillä voin tosiaan paremmin ja sitä myöten selviydyn paremmin kotitehtävistä. Vaikka välillä suorastaan kihisen kiukkua vaimoa ja lapsia kohtaan, kun he pyytävät minulta milloin mitäkin palvelusta. Varsinkin vaimolle olen usein todella vihainen, kun saan häneltä moitteita jostain pikkuasiasta, kuten tänään, kun paistoin kanapaloja pannulla niin että rasva roiskui ympäriinsä. Olen tosi herkkä loukkaantumaan vaimon huomautuksista ja koen hänen arvostelevan minua. Välillä tuntuu, etten kestä enää päivääkään sitä negatiivista palautetta, jota saan häneltä. Se tuntuu niin kohtuuttomalta. Ainakin se synnyttää minussa voimakasta vihaa häntä kohtaan. Mietin itsekseni, miksi se loukkaa minua näin voimakkaasti. Miksi en kestä hänen arvosteluaan? Ajattelen tekeväni osuuteni kotitöistä ja lasten hoidosta. Onko niin, että nykynaiset eivät vielä täysin pysty arvostamaan meitä pehmomiehiä? Kaipaavatko he sittenkin sitä isiensä kaltaista "vanhanaikaista" miestä, joka ei välitä sen paremmin lastenhoidosta kuin keittiöhommista?