Heräsin vauvan itkuun kuuden maissa, vaikka nukun toisessa huoneessa kuin vauva ja vaimo. Eilisen illan lääkärikäynti palasi ahdistavana mieleeni. Että pitikin sattua. Kaikki ylimääräinen murhe tuntuu pahalta. Tässä ollaan oltu selviämistilassa pitkin vuotta. Rankka vuosi on onneksi lopuillaan. Vaimokin sairastui synnytyksen jälkeiseen masennukseen, mutta sai onneksi tehokasta hoitoa ja jaksaa nyt touhuta melko normaalisti. Itse en meinaa jaksaa pysyä vaimon touhuissa mukana. Ärsyynnyn helposti ja pistän vastaan moniin ideoihin, koska en jaksa innostua. Esimerkiksi joulukuusen pystytystä olen vastustanut, koska lapsi on niin pieni ja kaiken lisäksi me ollaan lähdössä heti tapaninpäivän jälkeen anopin ja appiukon luokse keski-Suomeen. Tarkoitus on viipyä siellä ehkä loppiaiseen asti. Toivon pääseväni hiihtämään.  

Tänään pitäisi käydä kaupassa ja hakea jouluruuat. Toivottavasti ei tarvitse mennä uudestaan lääkäriin lapsen kanssa.