Kun avasin tämän blogini, ilahduin siitä, että se oli saanut kolme kommenttia. Ja ihan positiivisia sellaisia. Kiitos kirjoittajille. Tästä on hyvä jatkaa.

Sain viime yönä taas nukuttua jollakin lailla. En tunne oloani virkeäksi tänä aamuna, mutta tiedän sentään nukkuneeni. Edellinen valvottu yö väsytti illalla.

Sain johtavan lääkärin sihteeriltä väliaikatiedon, että selvityspyyntöäni käsitellään paraikaa ja voin odottaa vastausta siihen joulun jälkeen. Huomenna menen juttelemaan psykologin kanssa.

Näin aamulla on useimmiten sellainen olo, että en tiedä mitä odottaa tältä päivältä. Vaikea suunnitella mitään etukäteen. Jätän organisoinnin vaimon huoleksi, joka valittaa, että en tee mitään oma-aloitteisesti. Mielestäni teen osani kotitöistä kiitettävästi, hoidan lasta , laitan ruokaa ja tiskaan astioita. Lapsen kannalta on varmaan ihan hyvä, että olen kotona vaimon tukena ja turvana. Mutta en saa näistä kotihommista sellaista tyydytystä, joka nostaisi mielialaani oleellisesti. Perheneuvoja, jonka luona olemme käyneet pari kertaa, sanoi, että se on ihan normaalia, että mies turhautuu kotona olemiseen. Itseluottamukseni heikkenee, kun en pääse pätemään "oikeissa" töissä. Ongelma on vaan se, etten enää tiedä, mitä töitä haluaisin tehdä. Tämä epätoivoisuus johtunee tästä masennuksesta. Nyt on pakko laittaa asioita masennuksen tiliin, koska en jaksa enää kantaa syyllisyyttä huonosti hoidetuista asioista. 

Kalenteri on tyhjä tämän päivän kohdalta. Vaimo kuuluu jo heräävän. Täytyy vissiin lopetella kirjoittaminen ja mennä laittamaan aamupalaa.