Tästä se lähtee, kirjoittaminen nettipäiväkirjaan. Olen 42 elinvuoteni aikana kirjoittanut perinteistä päiväkirjaa pikkupojasta lähtien, en joka päivä, mutta aina silloin tällöin välillä useammin sitten taas harvemmin. Pidän kirjoittamisesta, koska se selkeyttää ajatuksia ja antaa niille lisäarvoa. Viimeisin päiväkirja on pöydällä tietokoneen vieressä ikäänkuin henkisenä tukena. En suinkaan lopeta sen kirjoittamista, saa nyt nähdä miten tämä blogin tekeminen vaikuttaa siihen.

Huomaan kyseleväni mielessäni, mitä muut ajattelevat tästä, mitä kirjoitan. Toivottavasti se menee pian ohi, jotta tekstistä tulisi autenttista. Henkilöllisyyttäni en uskalla paljastaa, koska minulla ei ole kokemusta siitä, minkälaista palautetta tästä nettikirjoittamisesta voi saada. Kai tähän alkuun on pakko hiukan selittää, minkälaisessa elämäntilanteessa olen.

Vietän suurimman osan aikaani kotona, koska olen työtön ja meillä on 11 kk ikäinen tyttövauva. Vaimon kanssa ollaan oltu tiiviisti lapsenhoidossa kiinni siis jo lähes vuoden ajan. Tämä on ollut rankka vuosi. Molempien terveys on reistaillut. Kumpikin joudutaan käyttämään lääkkeitä, jotta jaksettaisiin elää normaalia arkea. Vaimo voi jo paremmin, itselläni on suurempia ongelmia.

Juuri tällä hetkellä vauva nukkuu vielä, vaimo lähti hammaslääkäriin ja käytän tilaisuutta hyväkseni kirjoittamiseen. Joudun siten keskeyttämään tämän heti kun tyttö herää.

Kärsin henkisestä ja fyysisestä pahoinvoinnista masennuksesta johtuen. Käyn paikallisella psykiatrisella poliklinikalla säännöllisesti lääkärillä ja psykologilla. Tänään on lääkärikäynnin vuoro. Minusta tuntuu, että lääkitykseni ei ole ihan kohdallaan, mistä täytyy taas jutella tohtorille.

Heräsin aamulla väsyneenä ja alakuloisena. Sain nukuttua viime yön joten kuten,  mutta tuntui siltä, että uni olisi loppunut kesken. Päässäni liikkui masentavia ajatuksia. Uusi päivä ei tuntunut hyvältä.

No nyt kamarista kuuluu tytön ääni. Täytyy lähteä keittämään aamupuuroa. Jatkan kirjoittamista, kun kerkiän.