Tänä aamuna oivalsin sen, että ole potenut huonoa omaatuntoa ja syyllisyyttä aikaisemmasta elämästäni ehkä ihan turhaan. Opintojen keskeytyminen ja työelämässä jämähtäminen ovat sittenkin olleet vain masennusoireita, eikä jostain laiskuudesta ja kurittomuudesta johtuvaa epäonnistumista. Samoin perheen perustamisen lykkääntyminen aiheutti minulle paljon huonommuuden tunteita. Tosiasiassa olen kärsinyt masennuksesta jo kaksikymmentä vuotta, kukaan vaan ei ole kertonut sitä minulle, enkä ole itse keksinyt syytä toistuvaan turhautumiseen ja pahoinvointiin. Minun ei kannata pitää itseäni huonompana kuin muuta, eikä syyttää itseäni tehdyistä virheistä. Masennuksen aiheuttama keskittymiskyvyn puute ja suorituskyvyn aleneminen selittää sen, miksi en saanut akateemista tutkintoa valmiiksi. Moni on sitä ihmetellyt, miksi keskeytin. Enpä ole sitä itsekään tiennyt. Mutta nyt tiedän. Voin antaa itselleni anteeksi aika monia asioita tällä perusteella. Se on tietysti sääli, että näin on käynyt, mutta minkäs teet. Kun ei ole saanut mistään apua ongelmaan, niin mitäs sille sitten voin.