Eilen illalla palattiin pimeän turvin kotiin. Vaimo sai kyllikseen anopin levottomasta elämäntyylistä, juoksemisesta sinne tänne ja soivista puhelimista. Ristiriitaista sinänsä, että minä olin jo sopeutunut tilanteeseen, enkä ollut kovin innostunut pois lähdöstä. Olisin halunnut vielä hiihdellä keski-Suomen loistavissa olosuhteissa. Vointini on hiukan parantunut lisääntyneestä liikunnasta. Tosin näyttää täällä etelässäkin olevan lunta riittävästi sivakoimiseen.

Heräsin tänä aamuna siihen, että palelin peiton alla. Nukun taas eri huoneessa kuin vaimo ja lapsi. Siitä on se hyvä puoli, että voin kirjoitella tietokoneella sängyssä, niin kuin nytkin teen. Mutta oli pakko lisätä vaatetusta ennen sitä saadakseni itseni lämpimäksi.

Illalla olin lopen väsynyt ja hiukan huonovointinen. Kotiinpaluu tuntui rasittavalta. Matka sinänsä sujui hyvin. Mutta paluu arjen rutiineihin ei paljon innosta. Tässä ilmenee minun masennukseni selvimmin, että en näe arkipäivissä mitään mielekkyyttä, vain tehtäviä ja velvollisuuksia. Enkä osaa motivoida itseäni mihinkään haasteisiin. Kotona oleminen tympii. Pitäisi keksiä jotain tekemistä kodin ulkopuolella. Haluaisin tavata ihmisiä. Koti tuntuu melkein vankilalta tai ainakin paikalta, josta on hyvin vaikea päästä pois. Minne voisin mennä ?

Näin vuoden alussa voisin periaatteessa aloittaa jotain uutta hommaa. Mutta mitä ? Hakisinko töitä vai alkaisinko opiskella? Aloitekykyni on heikentynyt. Jonkin uuden jutun aloittaminen vaatii ylimääräisiä ponnisteluja. Ja voimani eivät tahdo riittää siihen, siis tahdonvoimani. Normaalilla vireystasolla elävän ihmisen on varmaan vaikea ymmärtää, miten jollakin voi olla tällaisia vaikeuksia. Pitäisi vaan ottaa itseään niskasta ja ruveta johonkin. Mutta masennuksessa ei ole kyse laiskuudesta ja tyhmyydestä, vaan toimintakyvyn alenemisesta. Masentunut ihminen ei kertakaikkiaan jaksa keksiä uusia ideoita ja jos saakin jostain idean, ei jaksa ruveta toteuttamaan sitä. Päivittäisten rutiinien läpivieminen tuntuu kuluttavalta, koska tekemisen ilo puuttuu lähes tyystin. Elämä on muuttunut suorituskeskeiseksi siinä mielessä, että tehtäviä tehdessä haluaisi vain suoriutua niistä mahdollisimman nopeasti ja pääsisi lepäämään. Fyysinen olotila tuntuu myös voimattomalta ja väsyneeltä.