Menetin taas malttini vaimon pikkusieluisesta saivartelusta. Katseltiin TV:stä DrPhil-ohjelmaa, jossa annettiin ohjeita lapsen hoitoon ja kasvatukseen. Siitä vaimo sai aihetta vetää sen johtopäätöksen, että viime vuoden raskaat ajat olisivat johtuneet vain meidän tietämättömyydestämme. Että jos olisimme tienneet, kuinka vauvaa hoidetaan, olisimme päässeet paljon helpommalla. Minua raivostuttaa tuollainen jälkiviisastelu tilanteessa, jossa itse olen hätää kärsimässä oman vointini kanssa ja vaimokaan ei jaksa paljon muuta tehdä kuin kaiken omasta mielestään välttämättömän kotityön. Parisuhteen hoitaminen jää koko ajan hamaan tulevaisuuteen odottamaan parempia aikoja. Mihinkään ei jakseta mennä, koska lapsenhoidon järjestäminen muissa kuin kotiolosuhteissa on meille ylivoimaista. Elämä on lähes pelkkää selviytymistä päivästä toiseen. Ottaa päähän aivan hirveästi tämä juttu.