Tämä on ollut hyvä keskiviikko. Kävin juttelemassa psykologin kanssa, joka tarkisti myös kuntoutustukihakemukseni asianmukaisuuden. Kerroin hänelle viime viikkojen edesottamuksista, sillä tapaaminen oli ensimmäinen joulun jälkeen. Teki hyvää puhua niistä vaikeista hetkistä, joita olen kokenut viime aikoina, jollekin ulkopuoliselle. Psykologi yritti tarttua joihinkin seikkoihin, kuten kotona olemisen todellisiin vaikeuksiin. Mutta ei näin harvoilla tapaamisilla pysty paljon vaikuttamaan konkreettisiin tilanteisiin. Hän sanoikin, että oikea psykoterapia, jota harjoitetaan kaksi kertaa viikossa, on sitten jotain ihan muuta.

Kotimatkalla poikkesin apteekissa hakemassa lisää lääkkeitä. Näin lääkäriä poliklinikan odotushuoneessa ja hän kirjoitti nopeasti reseptit. Jotenkin näytti siltä, että hän olisi vältellyt kohtaamistani, ehkä hän oli saanut jo selvityspyyntöni Loimaalta. Kysyin siinä, onko ko. psykiatri menetellyt ohjeitten ja määräysten mukaisesti, kun hän on kieltäytynyt kirjoittamasta minulle B-lausuntoa. Ehkä se on ollut vähän tukalaa tekstiä lukea.

Lopuksi poikkesin vielä Kelan toimistoon jättämään terapiatukihakemuksen. Silloin selvisi myöskin, että B-lausuntoon pitäisi saada terapeutin nimi mukaan. Tässä on nyt sitten tasan kolme viikkoa kaivaa esiin mieleinen terapeutti. Onneksi sain Propellista vähän ohjeita, mistä kannatta ruveta kyselemään ja mitä kysellä kandidaateilta. Netistä löysin yhteystietoja, joten voin ruveta huomenna soittelemaan. Vähän hirvittää, kun ei tiedä, miten homma sujuu. Mutta etsivä löytää, niinhän se on.

Maininnan arvoista on, etten ole tänään hermostunut kunnolla kertaakaan. Tiukkaa sanomista tuli vaimon kanssa illan suussa, mutta onneksi siitä ei leimahtanut riitaa. Jaksoin jopa kylvettää tytön. Tällaiset päivät ovat helpompia, kun minulla on kodin ulkopuolella jotain asioita hoidettavana.