Tänä iltana kärsin taas hermostuneisuudesta ja lievästä ahdistuksesta. Päässä tuntui omituista kihelmöintiä, kun kiihdyin ja suutuin lapsen touhuista. Ensin hän kävi latauksessa olleen kännykkäni kimppuun, sitten tuli keittiöön kiskomaan tiskikoneen luukkua auki, kun keitin hänelle iltavelliä. Olen kiinnittänyt viime aikoina huomiota noihin pään merkillisiin tuntemuksiin. Välillä on pitempiaikaista paineen tuntua, sitten on näitä hermostumisen aikaisia kihelmöintejä. Tänä iltana olen taas jotenkin kireä.

Koko päivän olen jaksanut puuhata kotihommia ja olin lapsenvahtina, kun vaimo kävi uimassa. Laitoin illalliseksi pinaattikeittoa kananmunien kera. Kaiken tämän toiminnan jaksoin tehdä ihan hyvin. Hermostuin kyllä muutaman kerran, mm. kun herne-maissi-porkkanasekoitus räjähti mikroaaltouuniin. En muistanut, että sitä ei kannata kypsentää mikrossa. Kirosin raskaasti mielessäni. Keittiössä ei ollut muita sillä hetkellä. Siivosin suuremmat jätteet pois mikrosta, mutta kun vaimo näki mikron ovessa tahroja, hän kysyi, mitä täällä on tapahtunut. Silloin minua alkoi ottaa päähän toden teolla, enkä vastannut vaimon kysymykseen mitään. Ajattelin, että parempi olla vastaamatta mitään, etttei tule turhaa eripuraisuutta siitä. Ajattelin myöskin, että puhuminen ja puhumattomuus on viimeinen asia, josta saan päättä itse. Puhumaan ei vaimo voi minua pakottaa. Kapinoin. Vaimo kysyi, onko minun paha olla. Vastasin, että on.