Masennuksen vaivaama mieli näkee tulevaisuudessa vain katastrofia ja onnettomuutta. Se ei jaksa uskoa parempaan tai ainakaan elämisen arvoiseen tulevaisuuteen. Aivan kuin kaikki olisi ennalta määrätty menemään päin helvettiä. Keskipäivän demoni; daemonio meridiano sai 400-luvulla melankolia-merkityksen, "asia, joka nähdään selvästi keskellä päivää mutta joka siitä huolimatta tulee ja riistää ihmisen sielun Jumalalta". Voisiko tulevaisuuden kirjoittaa uudelleen ? Ilman katastrofeja ja onnettomuuksia. Menneisyyden varjot tuovat kipeät asiat pintaan. Kulissit kaatuvat kriiseissä. Parisuhde on tiedostamattomien asioiden kohtaamispaikka. Olenko totta ? Mitä on olla olemassa ? Haluaisin elää todellisesti, ilman teeskentelyä, vaikka se tekisi kuinka kipeää.