Nousin aamulla väsyneenä keittämään puuroa perheelle. Lapsi piti minua taas valveilla melkein koko aamuyön, sillä otin päivystysvuoron, jotta vaimo saisi nukkua. On se kumman levoton tuo yksivuotias tyttö. Vaikka minulla oli uudet tulpat korvissa, heräsin hänen ääniinsä. Ja lopulta hän kömpi viereeni ja työteli käsiään alleni. En ole vielä tottunut nukkumaan samassa huoneessa tytön kanssa.

Aamulla olin ihan hyväntuulinen, mutta lounaan laittamisesta tuli sitten jo riitaa, kun en jaksanut ruveta sitä tekemään, vaikka vaimo niin pyysi. Kompromissina hän teki punajuuripihvitaikinan ja minä paistoin pihvit. Sillä selvittiin siitä riidasta. Mutta myöhemmin iltapäivällä oltiin taas napit vastakkain. Kuohahdin taas ihan kunnolla. Minusta vaan tuntui siltä, että sanani valuivat vaimon korvien ohi kuin vesi hanhen selästä alas. Tässä on joku kommunikointiongelma meidän välillä. Hän ei mitenkään reagoi puheeseen niin, että minulle tulisi sellainen olo, että tulisin kuulluksi. Hän ei anna mitään merkkiä siitä, että olisi ymmärtänyt, mitä tarkoitan, vaan alkaa suoralta kädeltä selittää omia ajatuksiaan.

Menin sitten illalla KD:n paikallisosaston kokoukseen, mutta kotitapahtumat häiritsivät politiikkaan keskittymistä. Illalla pyytelin sitten vaimolta anteeksi tuohtumistani ja katseltiin yhdessä tv:stä "Nolojen tilanteiden miestä" . Kunnon nauru helpottaa kummasti.