Istun taas yksikseni kotona, vaimo lähti hiihtämään hienossa säässä ja lapsi nukkuu vaunussa ulkona. Kävin aamupäivällä heittämässä viiden kilometrin hiihtolenkin. Keli oli ihan hyvä, vaikka aamulla tuli vähän lunta taivaalta.

Nukuin sitten yhden yön viikonloppuna tytön kanssa samassa huoneessa. Vaimo nukutti lapsen ja siirtyi sen jälkeen toiseen huoneeseen. Ensimmäinen herätys tuli kahden aikaan aamuyöllä. Lapsi taisi päästää jonkun äänen ja heräsin siihen korvatulpista huolimatta. Joskus kolmen jälkeen tyttö nousi itkien istumaan, mutta oli niin tokkurassa, ettei päässyt omin voimin pinnasängystä parisänkyyn. Kaksi pinnaa on poistettu, jotta lapsi voi itse vaihtaa paikkaa. Jouduin vähän avittamaan, mutta tyttö nukahti heti uudestaan. Ja taas viiden aikaan itku herätti ja vedin tytön aivan lähelle. Jossain vaiheessa olisiko ollut vasta kuuden jälkeen oli noustava vaihtamaan vaippa ja lämmitettävä maitopullo. Sen syötyään tyttö nukahti jälleen. Omat unenlahjani eivät ihan riittäneet näin katkonaiseen yöhön ja olin aamulla aika väsynyt. Mutta nyt ymmärrän, miksi vaimo valittaa, ettei saa nukutuksi kunnolla. Joka tapauksessa selvisin siitä ja lupasin tehdä sen toistekin. 

Viikonloppuna alkoi seinät kaatua päälle ja pakotettiin itsemme käymään tuttavaperheen luona, kun ensin oli varmistettu, että ollaan tervetulleita. Loman jälkeinen viikko meni muuten kotosalla paria kaupassakäyntiä lukuunottamatta. Ja paria hiihtolenkkiä. Turhautuminen tahtoo piinata. Ruokaa olen laittanut ja tiskannut, kerran siivonnut asuntoa. Sain ensimmäisen terapia-ajan vasta ensi lauantaiksi. Eli odottaminen jatkuu. Vaimo kyseli, voisiko hän lähteä jollekin iltakurssille.