Tänään aurinko alkoi taas paistaa, sekä konkreettisesti että kuvainnollisesti, sillä lapsi alkoi syömään hyvällä ruokahalulla ja vaimokin voi jo paremmin. Itse olen toistaiseksi välttynyt tältä vatsataudilta. Sairastelu aiheuttaa kyllä selvän stressipiikin perheessä ja hermot kiristyvät, varsinkin jos psyykkiset voimavarat ovat normaalia alhaisemmat niinkuin meillä. Mutta selvittiinpä siitäkin. Voitto kotiin. Itseasiassa koen hiukan onnistumisen tuomaa tyytyväisyyttä. Elämä tuli ehkä arvokkaammaksi, kun se joutui koetukselle. Ja toisaalta tuli lisää kanssakäymistä muitten kanssa. Pidin yhteyttä äitiinikin lapsen sairastelun tiimoilta melkein päivittäin. Se auttoi jonkin verran stressin purkamisessa.

Illalla osallistuin kunnan perusturvalautakunnan kokoukseen varajäsenen roolissa. Hämmästelin muiden osallistujien sanavalmiutta ja verbaalista lahjakkuutta, sekä sitä mielenkiintoa, jota he jaksoivat osoittaa käsiteltäviin asioihin. Itse vaikenin, sillä ei minulla ollut mitään sanottavaa. Tunsin oloni hiukan vaivautuneeksi.

Summa summarum: tämä oli paras päivä pitkään aikaan