Äitienpäiväreissun takia tuli viikon tauko tähän kirjoitteluun. Kun Keski-Suomeen asti mennään, varataan usein vähän pidempi aika sitä varten, nyt kun ollaan kaikki kotona. Ja mikäs siinä, päästään ainakin irti arjesta. Tällä kertaa nähtiin hiukan enemmän vaimon sukua, oli tätiä ja veljeä poikineen. Mulla vaan ei ollut paljon sanan sijaa heidän kanssaan, koska ovat niin puheliasta sakkia. Yritin olla melko huomaamaton ja kuunnella kiltisti mitä muut puhuivat. Kyllä se vähän ahdisti, mutta olen niin tottunut siihen rooliin. Se on osa tätä masennus-syndroomaa. 

Ennen lähtöä kotiin päin, menetin aamutoimien yhteydessä malttini ja rupesin raivoamaan vaimolle. Pääsi taas mopo käsistä. Tuli paha mieli niin itselle kuin emännälle. Rauhoituttuani pyytelin sitten anteeksi. Onneksi näitä raivokohtauksia tulee vain noin kerran kuukaudessa. Vaimo sanoo, ettei kestä niitä, mutta saa luvan kestää. Täytyyhän minunkin kestää hänen moitteitaan melkein päivittäin. Kaiken kaikkiaan reissu ei ollut niin antoisa, kuin olisi voinut toivoa. Matkan syy oli muodollisesti äitienpäivä ja appiukon 75-vuotispäivä. Niitä sitten vietettiin pienimuotoisin juhlallisuuksin.

Kotiinpaluu oli minulle helpotus. Mukava päästä taas kiinni arkisiin kuvioihin.