Taas on yksi päivä pulkassa. Lapsen oma tahtominen tulee nyt vahvasti pintaan ja ollaan vaimon kanssa ehkä hieman hämillään tilanteesta. Tyttö pistää voimakkaasti vastaan esim. pukiessa ja syödessä tuntuu kaikki muu touhu olevan tärkeämpää kuin ruuan laittaminen suuhun. Mielenkiintoinen kehitysvaihe on alkamassa.

Lähdin tänään taas auttamaan kaveria ja se kevensi tätä päivää mukavasti. Kotiin palatessa iski taas ristiriitainen tunne, että pitää pyytää vaimolta uutta lupaa huomiseksi, kun homma jäi kesken. Riippuvuus toisen mielipiteistä on kumman voimakas. Mutta niin kai sen pitääkin olla. Eihän perheessä voi tulla ja mennä ihan niinkuin itseä huvittaa. Sain luvan lähteä huomennakin. En tiedä, miten muut parit kokevat ajankäytöstä päättämisen. Meillä siihen liittyy jotain vaikeutta. Kun on tällaisessa haavoittuvassa tilanteessa, sitä antaa pienille asioille usein liian suuria merkityksiä ja vaipuu sen tähden epätoivoon.

Mutta se viime viikon hermoiluni (anteeksi, että kerron aina tästä hermoilusta) osoittautui siinä mielessä hedelmälliseksi, että emäntä ehti miettiä enemmän haluamansa pöytä- ja tuolikaluston sopivuutta meidän pihalle. Jos olisin vaan suutuspäissäni mennyt ja ostanut kaluston, harmi olisi ollut paljon suurempi. Tällä viikolla sitten kävin katsomassa kaluja ja totesin, ettei ne kestä käyttöä taivasalla kastumisen takia. Ei siitä sen enempää, mutta loppu hyvin kaikki hyvin.