Huomenna on tarkoitus pakata ja siirtyä mökille vähän pidemmäksi ajaksi, todennäköisesti koko heinäkuuksi. Saa sitten nähdä milloin alkaa tulla koti-ikävä.

Tänään palasin taas normaaliin olotilaan ja tunsin voimakasta ärtyneisyyttä ja vihaisuutta. Vaimon ja lapsen touhut kävivät hermoille. Tein kuitenkin kaikenlaista mm. siivosin auton. Kävin aamulla työkkärissä näyttämässä perjantaina lääkäriltä saamaani sairaslomatodistusta. Sitten vein sen suoraan Kelan toimistoon päivärahahakemusta varten. Samalla kuulin, että kesäkuun päivärahoista oli tehty päätös viime viikon lopulla. Helpotuin siitä tiedosta, sillä hermoilin raha-asioista ihan kunnolla. Pelkäsin, etten pysty maksamaan laskuja. Mutta tänään Kela oli maksanut päivärahat tililleni.

Kirjoitettavaa olisi enemmänkin, mutta silmiä painaa jo niin vietävästi. Siispä lopetan tähän ja palaan taas kirjoittamaan viimeistään elokuun alkupäivinä, kun tulen käymään kotona.