Olen täällä jälleen. Palasin junalla kotimaisemiin viime lauantai-iltana. Perhe jäi anopin ja appiukon hoteisiin. Näin sain toivomani hengähdystauon kireäksi käyneeseen perhe-elämään. Pannu alkoi kiehua pahasti yli mökillä. Kahden viikon rupeama oli minulle liikaa. Hermoilin ja pahoitin mieleni vaimon ja tytön oikuista melkein joka päivä. Vieläkin alkaa suututtaa, kun ajattelen asiaa. Mökkihommat jäivät kesken, mikä harmittaa, sillä alan olla väsynyt niihin tällä erää. Vaimo ei osannut hillitä itseään ja minulta kysymättä aloitti uusia projekteja, kuten valtavan kannon kaivamisen ylös mökin nurkalta. Se oli viimeinen pisara muutenkin täynnä olevaan pyttyyni. Minulla olisi parempaakin tekemistä kuin kantojen kiskominen, tai lapsen kanssa leikkiminen, kun emäntä kaivaa kantoja. Annoin kyllä suoraa palautetta ja kerroin, kuinka loukkaavana koin hänen menettelynsä tuossa tapauksessa. Hän kyllä ymmärsi yskän ja pyysi anteeksi, mutta minusta tuntuu, ettei hän opi mitään, vaan sama toistuu kerta toisensa jälkeen. Ei siitä tule mitään, jos toinen ottaa aloiteoikeuden itselleen, eikä anna edes vaihtoehtoja. Koen itseni ulosmitatuksi ja väsyneeksi. En pääse tekemään sitä, mikä minulle olisi luontevinta, kun kaikki energia menee perhevelvollisuuksien hoitamiseen. Olen hyvin turhautunut tähän tilanteeseen ja niin kurkkuani myöten täynnä kaikenlaista puuhastelua.

Palasin juuri perusturvalautakunnan kokouksesta. Pääsen todennäköisesti tuuraamaan tänä syksynä enemmänkin. Oli todella virkistävää päästä miettimään vähän laajempia asioita. Huomenna menen mukaan lautakunnan suunnittelupäivään. Eilen kävin pitkästä aikaa terapiassa, jossa kerroin edellämainituista tunteistani. Terapeutin mukaan on varmasti tosiasia, että olen sen verran älykäs ihminen, että turhaudun pelkästä käytännöllisestä askartelusta ja tarvitsen jotain syvällisempää ja teoreettisempaa toimintaa. Hänen mukaansa viisaita ihmisiä ärsyttää suunnattomasti se kaikki tyhmyys, mitä he joutuvat näkemään muitten ihmisten toiminnassa. Hän neuvoi lukemaan Bertrand Russelin elämäkerran. Russel yritti parantaa maailmaa, mutta törmäsi toistuvasti siihen, etteivät päättävässä asemassa olevat ihmiset ymmärtäneet hänen neuvojaan. Hän pettyi myöskin vaimoihinsa, jotka olivat liian yksinkertaisia. Hain kirjan kirjastosta lainaksi ja se vaikuttaa lukemisen arvoiselta, vaikka kuvaakin yläluokkaista elämää sata vuotta sitten.

Tuntuu turvalliselta olla kotona omissa oloissaan. Yksin en ole ollut, sillä eilenkin tapasin terapeutin lisäksi kahta muuta ihmistä. Illalla sain keskustella vaikeistakin asioista erään kohtalotoverin kanssa. Puhuin siis myös näistä perheongelmista ja masennuksesta. Onneksi on ystäviä, joiden kanssa voi puhua myös ongelmista. Tietysti on kiva myös rupatella niitä näitä. Naimisiin menon jälkeen sosiaalinen elämäni on köyhtynyt liiaksi, siinä yksi syy masennukseen. Mutta tämä on se tie, jota on kuljettava, jotta voisin uudistaa elämääni ja tehdä siitä mielekkäämmän. Tarkoitan, että ei kannata katkeroitua ja syyttää itseään tehdyistä virheistä.