Tämä elämä tuntuu usein niin käsittämättömän vaikealta yhtälöltä, jota tuskin kukaan osaa ratkaista niin, että itse ja muut olisivat onnellisia ja tyytyväisiä. Mitä tämä filosofinen mietelause sitten tarkoittaa käytännössä? Minun kohdallani sitä, että en tiedä, kuinka toimien sekä minä että vaimo ja lapsi olisimme tyytyväisiä. Itse olen tyytymätön elämääni, koska en saa päteä työssä ja kotona joudun olemaan perheen ehdoilla. Vaimo on tyytymätön elämäänsä, kun ei saa tehdä tarpeeksi puutarhatöitä ja toinen lapsi puuttuu, rahaa on käytössä liian vähän, sukulaiset asuvat kaukana ja ystävätkin ovat kaukana. Elämä ei ole sitä, mitä sen pitäisi olla. Onko aina näin, vai voisiko joskus olla tasapainoisessa tilanteessa? Olenko pyrkinyt kohti tasapainoa vai olenko tahallani rakentanut jännitteitä elämääni? Nyt tuntuu siltä, että olen valinnoillani aiheuttanut ristiriitoja. Elin pitkään yksin, jolloin sain tehdä melkein kaikkea, mitä halusin. Perheen perustamisen myötä elämäni "huone" on muuttunut paljon vetoisammaksi. Mukaan on tullut paljon vaikeasti hallittavia elementtejä. Kuormitus on käynyt yli voimien ja olen kaatunut rähmälleni. Yritän kovasti päästä taas jaloilleni. Mutta en tietenkään haluaisi palata johonkin vanhaan elämäntapaan. Haluaisin löytää uuden luovuuden ja ilon.