Nyt olen taas päässyt rutiiniin tässä kirjoittamisessa. Hyvä niin. Toivottavasti teidän lukijoiden kiinnostus säilyy. Lisäsin sen arvioimiseksi kävijälaskurin blogiini. Yllättävän monet ainakin piipahtavat täällä. Kiitos mielenkiinnosta! Ja kommentoikaa vaan enemmän turhia kursailematta!

Tänä aamuna heräsin neljältä ja olin jotenkin stressaantunut. Ajatukset velloivat tuttuun tyyliinsä. Tällä kertaa vaivaava ongelma tuntui liittyvän perheneuvontaan, jonka seuraavan tapaamisen aiheeksi sovittiin toisen lapsen saamisen toive. Siis se on vaimon toive, ei minun. Tämä ristiriita pyöri päässäni, kun heräsin. Tunnin verran kiereskelin sängyssä, ennen kuin nousin ylös. Kirjoitin itselleni muistion niistä polttavimmista ajatuksista, että muistan niitä sitten seuraavassa tapaamisessa kahden viikon päästä. Päällimmäisenä oli minun kammoni koko ajatukseen toisesta lapsesta. Koska ensimmäisen kanssa on ollut niin paljon jaksamisongelmia meillä kummallakin, toisen samanmoisen kokemuksen toivominen tuntuu suorastaan masokistiselta ajatukselta. Koskaan ennen en ole ollut niin epätoivoinen kuin lapsen syntymän jälkeen. Tämä on fakta, ei vain mietelause. Koskaan ennen en ole tuntenut niin agressiivista vihaa kuin lapsen syntymän jälkeen. Koskaan ennen en ole potenut näin paljon masennusoireita, kuin lapsen syntymän jälkeen. Mitä seuraisikaan toisesta lapsesta. Lisää suorituspaineita sekä minun että vaimon harteille. Hän vaan ei näytä ottavan tätä ongelmaa vakavasti. Hyvä, että voimme puhua tästä perheneuvojan kanssa. Toivottavasti hän osaa hommansa.