Tänään voisin tunnustella vähän isyyttäni. Se on ollut paljon muutakin kuin vaipan vaihtoa ja rattaitten työntämistä vesisateessa. Enemmän kuin lapsen itkun kuuntelua öisin, lattian pyyhkimistä ruuista, sadattelua ja turhautumista kaikenlaisiin oikkuihin, hermostumista vaimon pyyntöihin tehdä sitä ja tätä.

Parasta siinä on ollut tuntea lapsen kiintymys halauksissa, nähdä ilo silmissä ja hymy huulilla. Mikään ei voita pienten pehmeiden käsien kosketusta. Kukaan ei luota minuun kuin lapseni. Kukaan ei pidä minua yhtä tärkeänä, vilpittömästi. Kukaan ei ole niin riippuvainen siitä mitä sanon tai teen. Kenenkään muun lapsi ei näytä yhtä hellyyttävältä.