Hienoa, että tämä blogipalvelin toimii jälleen. Viikonlopun kirjoitukseni meni harakoille, mutta ei se niin vakavaa liene. Kerron samoista asioista nyt hiukan toisin sanoin.

Toivoin, ettei tämä heikotus ja ahdistus enää palaisi, mutta tulihan se vielä takaisin. Viime viikon olin niin tarmoa täynnä, että perjantaina menin ylikierroksille, kun puuhastelin liikaa. Ja menetin siten kokonaan yöuneni, mikä on myrkkyä voinnilleni. Lauantain meni kotioloissa, mutta eilen käytiin koko porukka äitini ja veljen luona maalla. Vaimo alkoi ommella jotain vaatteita lapselle ja minä sahasin vanerista osat nukenkehtoon. Varsinkin vannesahan ääressä huomasin oloni menevän taas tosi huonoksi. Tuttuja fiiliksiä. Selvisin päivästä kuitenkin kunnialla. Tänään meni sitten suunnitelmat ihan pieleen. Aamupäivällä oli varattu aika terapeutille, mutta unohdin sen kurssilla ollessani. Iltapäiväksi olin sopinut kahvilatapaamisen erään tutun kanssa, mutta unohdin senkin. Käsittämätöntä. En vaan pystynyt keskittymään asioihin tänään ja kurssilla puhuminenkin tuntui tuskallisen vaikealta. En meinannut saada ääntä suustani, kun minulta kysyttiin jotain. Se oli tosi ikävä tunne.

On minulla jotain hyvääkin kerrottavana. Kävin viime viikolla haastattelussa eräässä hoivajärjestössä ja sain tehtyä sopimuksen työkokeilusta jouluun asti. Olin siitä tosi innostunut. Pääsen tekemään uutta tiedotuslehteä satapäiselle työntekijäjoukolle ja suunnittelemaan jotain muutakin toimintaa. Huomenna on sitten edessä toinen haastattelu paikallislehdessä. Toivottavasti tulos on yhtä rohkaiseva.