Viikko on vierähtänyt edellisestä kirjoituksestani. Kaikenlaista on tapahtunut sillä välin. En ala kuitenkaan muistelemaan viime viikkoa tämän tarkemmin vaan yritän kertoa tämän hetken tunnelmista.

Saan nyt nauttia kotona autuaallisesta rauhasta, sillä perhe jäi anopin luokse keski-Suomeen. Vaimon sisko on myöskin paikalla, koska appiukko makaa sairaalassa niin huonossa kunnossa, että puheista päätellen kaikki odottavat hänen kuolemaansa. Kävin itse vain viikonloppureissulla ja palasin eilen illalla kotiin. Olin oikeastaan helpottunut pois pääsemisestä, sillä koin jonkinlaista vastenmielisyyttä siellä vallitsevasta tilanteesta. Appiukko söi ja joi huonosti jääräpäisyyttään, joka johtuu tietenkin myös alzheimerin taudin aiheuttamasta sekavuudesta. Mitään kunnollista kontaktia ei häneen voinut enää saada. Minua jäi vähän vaivaamaan se asenne, joka vaimon sukulaisilla oli, että "parempi kun pääsisi Taivaaseen". Onhan 75-vuotiaalla jo oikeus kuollakin, mutta ei kai sitä nyt kiirehtiä tarvitse. Luulisi, että suoneen annetulla ravinnolla ja nesteellä hänen kuntonsa voisi vielä kohentua. En ymmärrä. Soitin illalla äidille, joka on työkseen hoitanut vanhuksia ja nähnyt monen kuolevan. Juttelin siitä ja muistakin vakavista asioista melkein tunnin ja menin sellaiseen mielentilaan, etten nukkunut kunnolla koko yönä. 

Tänään olin sitten hemmetin väsynyt, kun menin ensimmäiseen työkokeilupaikkaan erään järjestön ylläpitämään vanhainkotiin. Siellä näin lisää dementoituneita vanhuksia ja tulin vielä huonovointisemmaksi.  Olen nyt saanut vähän liian suuren annoksen sitä laatua. No en meinaa ruveta hoitoalalle, joten koitan keskittyä tiedotusasioihin. Juttelin parin toimihenkilön kanssa ja sain runsaasti informaatiota.  Uuteen paikkaan meno tuntuu stressaavalta, mutta se kuulunee asiaan. Iltapäivällä kävin sentään yhden kaverin kanssa glögillä ja heittämässä mukavaa juttua. Illalla liimasin tytölle vanhan pikkutuolin jalat uudelleen paikalleen. Tuoli on muistaakseni vanhempi kuin minä. Se pitää vielä maalata.