Edellisestä kirjoituksesta on vierähtänyt toista viikkoa. Luin juuri kommentteja ja ilahduin todella siitä, että Tara oli saanut blogistani niin paljon. Olen otettu. Luulin jo, että pikku hiljaa lukijat kaikkoaisivat, koska tilanteessani ei tapahdu paljon muutosta.

Huomenna alkaa viimeinen työviikko paikallislehdessä. Sen jälkeinen tulevaisuus on auki ja pelkään putoavani taas tyhjän päälle. Mielialani on laskusuunnassa ja valitan vaimolle, että koen olevani huono mies ja huono perheenisä. Ja se on ihan totta. Minusta tuntuu, etten kykene täyttämään enää velvollisuuksiani. Esimerkiksi seksiä en ole halunnut moneen viikkoon. Yksinkertaisesti ei ole tehnyt yhtään mieli. Päinvastoin olen tuntenut vastenmielisyyttä vaimoa kohtaan. En jaksa enää teeskennellä innokasta. En jaksa yrittää enää olla hyvä mies. Teen kyllä ruokaa, tiskaan ja autan siivoamisessa. Lapsen kanssakin vietän paljon aikaa. Tänään kävin tytön kanssa pulkkamäessä. Mutta voimani ovat taas kortilla.

On totta, että työ vie käytettävissä olevasta energiasta valtaosan. Mutta olen tykännyt tehdä toimittajan hommia. Kun "Juttu alkaa luistaa", se palkitsee ja luen itse tekemiäni haastatteluja selkeää tyytyväisyyttä tuntien. Viime viikolla tein jutun värikasettien uusiotäyttöä tarjoavasta nuoresta 23-v. yrittäjästä. Tavallisista ihmisistä kirjoittaminen tuntuu tosi hyvältä. Päätoimittajakin on antanut vain positiivista palautetta.

Terapeutti on pitkällä sairaslomalla, seuraava tapaaminen on lykkääntynyt neljä viikkoa. Mietin, pitäisikö jatkaa terapiaa vielä vuodella. Varasin ajan myös psykiatrille, jotta voisin keskustella lääkityksestäni. En ole tavannutkaan häntä vuoteen. Koen kyseisen lääkärin tapaamisen ongelmallisena. Tuli niitä vaikeuksia silloin, kun piti saada B-lausunto Kelan terapiatukea varten.