Piinaviikko alkaa olla takana. Aika tasaa aaltoja. Alkuviikosta olin vissiin vähän paniikissa. Vaimon reaktio yllätti ja oli ehkä kohtuuton. En oikein pysty suodattamaan hänen puheitaan, jotka saivat aikaan turhaa syyllisyyttä minussa. Koin jälleen tehneeni väärin, kun aiheutin hänelle pettymyksen.

Tänään terapeutti koitti keksiä jotain neuvoa parisuhteeseen. Hän väitti, että on hyvä neuvotella sellaisia ratkaisuja joissa kumpikin voittaa, jos ei yhtä aikaa niin sitten vuorotellen. Bilateraalinen vaihtokauppa on kuulemma toiseksi paras ratkaisu eli että toinen saa vastikkeeksi toiselta jotain antaessaan. On turha odottaa Hollywood-tyyppistä yhteensulautumista, jossa kumpikin haluaa samaa.

Tiedän varsin hyvin, että myötäilen liikaa vaimon tahtoa, usein myös tukeudun siihen. Se on toisaalta liikaa kiltteyttä, toisaalta rohkeuden ja itseluottamuksen puutetta. Ja sitten tätä itsensä soimaamista ja itsesäälissä peuhtaroimista. Psykiatrin mukaan ahdistus on alkanut jo lapsuudessa vanhempien avioerosta, mutta se on vuosikymmenten aikana muuttunut lamaannuttavaksi masennukseksi.

Se oli silloin, mutta nyt eletään tätä päivää.  Huomenna sitten viimeistään kaikki reippaasti vaaliuurnille ja äänestämään tiukkapipoja :-)