Kävin ensin vastaamassa edellisen kirjoitukseni herättämiin kommentteihin. Ihmeellistä, kuinka ymmärtäviä lukijoita minulla onkaan. Omat haparoivat sanani saivat tuhtia täytettä teiltä muilta, suurkiitos siitä.

Olen viime päivinä miettinyt kovin tätä elämääni liittyvää asioiden vyyhtiä. Ei se ole paljon siitä selvinnyt, päinvastoin olen taas kärsinyt näistä pirullisista hermoiluista ja ahdistuksista. Mutta jotain toivoa olen saanut, että ehkä sittenkin olen jo voiton puolella ja pahin on takana. Ainakin pystyn taas hillitsemään käyttäytymistäni, enkä hauku vaimoa kovin usein. Tuntuu turhalta toistaa enää näitä asioita. Haluaisin saada jo jotain uutta kerrottavaa.

Terapeuttikin yritti valaa minuun optimismia, että pääsen kyllä yli tästä masennuksesta. Itse keksin taas uuden teorian. Sen mukaan masennus on "ajatussyöpä", joka synnyttää etäpesäkkeitään psyyken eri alueille: tahtoon, tunteisiin, mielikuviin jne. Se hämärryttää ymmärryksen ja itsensä tuntemisen. Se synkistää monia mielikuvia. Pirullisinta on minusta se, että se lamaannuttaa ihmisen tahtoa tai ohjaa sitä tuhoisaan suuntaan. Samoin se nakertaa uskoa ja toivoa jostain paremmasta.

Vaikka pystyn näin analysoimaan masennustani, en kuitenkaan pysty hallitsemaan sitä.