Täällä ollaan taas, kirjoittamassa. Kävin tavan mukaan saunassa ja nyt on fyysisesti puhdas olo. Henkisesti ei voi sanoa samaa. Kaikenlaista kuonaa on taas kertynyt pääkoppaan tänäänkin. Mikä niistä on totta mikä valhetta, sitä on vaikea sanoa. Viisaammat ovat väittäneet, että tunteet ovat aina totta, vaikka ajatukset olisivatkin harhaanjohtavia. Olenkin huomannut, että järkeä puhumalla tai ajattelemalla ei voi kumota tunteita. Esimerkiksi kun tunsin häpeää siitä, että olen kotona ja teen vain kotitöitä, en pystynyt viisaillakaan ajatuksilla poistamaan sitä häpeäntunnetta. Vasta kun purin kiukkuani perheneuvojan kuullen, että joudun kotona tekemään liian paljon naisten töitä, koin saavani jonkinlaista helpotusta siihen häpeäntunteeseen. Silloin annoin tunteilleni luvan olla olemassa. Teille naisille tämä on varmaan ihan peruskauraa, mutta meille miehille se on tosi vaikea ymmärtää, miksi se on näin.

Olen yrittänyt koko viikon saada otetta työnhakuun. Kävin tiistaina tapaamassa työnhakuvalmentajaa, joka lupasi sparrata minua. Hän kertoi, että heillä asiakkaat on enimmäkseen duunareita, tällaisia insinööreja joutuu kuulemma harvemmin avittamaan työnhaussa. Tein jonkinlaisen pätevän vaikutuksen puheillani ja sain vakuutteluja siitä, että löytäisin kyllä mielenkiintoista työtä. Mutta ongelma ei olekaan minun pätevyydessäni, vaan siinä, etten ole hakenut oikeasti töitä kohta kolmeen vuoteen. Ilmeisesti masennuksesta johtuen siihen prosessiin ryhtyminen vaatii minulta valtavasti ponnistelua.

Kolmena päivänä kävin kirjastossa, jotta voisin paremmin keskittyä työnhakuun. Tuloksena oli, että muotoilin hiukan uudestaan ansioluetteloa ja kirjoitin ensimmäisen version avoimesta hakemuksesta. Löysin myös työkkärin listoilta yhden dokumentoijan avoimen paikan, jota voisin periaatteessa hakea, vaikkei siinä insinöörin pätevyyttä kysytäkään. Miten voisin perustella sen, että tarvitsen nyt ensi sijaisesti jotain työtä päästäkseni jaloilleni. Ei sen tarvitse olla heti niin viimeisen päälle sopivaa.

Perushengellisyydestä ei ole paljonkaan apua näitten masennuksen oireitten hoidossa. Mulla on pitkällinen kokemus uskovaisena elämisestä, eikä se estänyt minua sairastumasta. Pikemminkin se esti minua hakemasta apua ajoissa. Tauti pääsi kehittymään tosi pitkälle