Kirjoitan jälleen, vaikka olen huomaavinani pientä lukijoiden miellyttämisen halua itsessäni. Tarkoitan, että sen jälkeen, kun sain hyvin vahvaa palautetta jutuistani, olen alkanut harkita sanojani hiukan liikaa ja karsia arkoja aiheita. Se on ilmeisesti vaan kestettävä kaikenlaisia mielipiteitä, jos kerran antaa lukijoiden kommentoida tätä blogia. En nyt halua suinkaan sanoa, että en toivoisi kommentteja. Tulinpahan vain nimenneeksi tämänkin mielipideriippuvuuteni.
Näin viime yönä unta, jossa tapasin ikäiseni naisen, joka viehätti minua ulkoisella olemuksellaan. Mutta kun tein aloitteen lähestyäkseni häntä, hän torjui minut. Uni oli jotenkin hyvin paljastava. Toisaalta se kertoi miehille tyypillisesta tarpeesta kokea nainen kauniin näköiseksi. Toisaalta sain jälleen pettyä toiveissani päästä läheiseen suhteeseen sellaisen olennon kanssa.
Kun ajattelen seksuaalista haluttomuuttani, törmään juuri siihen ongelmaan, etten koe vaimoa enää fyysisesti viehättävänä enkä puoleensa vetävänä. Hän on lihonut ja rupsahtanut muutenkin. Mihin pistän kaikki ne vastenmielisyyden tunteeni, joita olen kokenut? Pitääkö minun taas kieltää tunteeni ja teeskennellä pitäväni vaimosta? Eikä se ole pelkästään fyysistä, vaan myös henkistä. Se, että nainen on niin paljon eri mieltä asioista ja moittii minun tekemisiäni, tekee hänestä myös vastenmielisen. Miten voisin kertoa näistä kielteisistä tunteista vaimolle? Vai pitääkö ne pitää vaan omana tietonaan?
Harrastin eilen illalla seksiä, mutta tulin siitä vain huonolle tuulelle. En kokenut edes juuri mitään läheisyyttä, intohimosta nyt puhumattakaan. Kyllä se oli aika vastentahtoista. Terapeutti neuvoi, että pitäisi sietää aluksi vastenmielisyyttä, jotta hellyydentunteet alkaisivat taas toimia. Yritin sietää tosiaan, enkä maininnut siitä mitään vaimolle.