Nousin sängystä neljän aikaan aamuyöstä, mutta en ole nukkunut mielestäni koko yönä. Käänsin vain kylkeä välillä. Unettomuus iski siis jälleen, vaikka olen syönyt Noritrenia toista viikkoa.

Ensin alkuun näytti siltä, että nukkuisin paremmin. En heräillyt aamuyöllä, niinkuin tavallisesti. Mutta nyt tuli sitten tälläinen takapakki. Onneksi tänään illalla menen uudestaan samalle lääkärille, joka lääkkeen määräsi. Saa sitten nähdä mitä hän päättelee tilanteesta.

Muuten olen voinut kohtalaisen hyvin, jos ei viikonlopun sadattelua ja hermoilua lasketa huonovointisuudeksi. Mielessäni haudoin kyllä itsemurha-ajatuksia ja muuta paskaa, mutta pidin mölyt mahassani ja koitin hillitä itseäni. En purkanut pahoja ajatuksiani vaimolle enkä kenellekään muulle.

Työpaikalla tuli pieni kriisi, kun toissa perjantaina kieltäydyin lähtemästä asiakaskäynnille väsymykseen vedoten. Menin heikkona hetkenä möläyttämään esimiehelle, että aloitin uuden lääkekuurin, joka aiheuttaa väsymystä. Hän veti siitä hätäisesti sen johtopäätöksen, että en pystyisi hoitamaan osuuttani projektissa. Se tarkoittaa viikonlopun yli kestävää valmiustilaa lähteä liikkeelle, jos jollain asiakkaalla on teknisiä ongelmia.

Tapahtumasta seurasi esimiehen ja johtajan puhuttelu seuraavalla viikolla. Tietysti se tuntui pahalta, että esimies asetti minun työkykyni kyseenalaiseksi. Johtaja ei onneksi ottanut kovin voimakkaasti kantaa asiaan, vaan suhtautui ymmärtäväisesti. Esimies sanoi, että työsopimukseni uusitaan vuoden vaihteessa vain pariksi kuukaudeksi, jotta nähdään kuinka selviän tehtävistäni.

Tällä viikolla olen tehnyt hommia ihan normaalisti. Eilen jopa viihdyin työpaikalla ja koin työkaverit positiivisesti. Se oli lääkettä siihen turhautumiseen, joka iski perjantain pikkujouluissa. En saanut siellä kunnon juttuseuraa, vaan jäin melko yksin pöytään istumaan. Poistuin paikalta vähin äänin kesken illan.

Joulu ja tammikuu lähestyy. Raskaus on edennyt viikolle 33. Jännitys tiivistyy. Onneksi ensimmäisen lapsen päivähoitopaikka taitaa sittenkin järjestyä.