Olen nyt syönyt kaksi viikkoa Noretrinia ja mitään selvää vaikutusta ei ole havaittavissa. Toisaalta ei ole mitään sivuoireitakaan. Kävin eilen jälleen psykiatrin vastaanotolla ja sain lisää ohjeita. Annosta pitää nyt alkaa nostaa vähitellen, jotta päästäisiin vaikuttavalle tasolle.

Tuntui toisaalta hyvältä, että lääkäri ymmärsi minun herkkyyttäni reagoida lääkkeisiin voimakkaasti. Tarkoitan niitä ikäviä sivuvaikutuksia, joita ole kokenut monilla kokeilluilla masennuslääkkeillä olevan. Sain myös neuvoja, kuinka välttää illalla tapahtuvaa kiihtymistä esim. liian jännittävistä tv-ohjelmista. Kahvi ja alkoholi ovat myös vältettäviä iltapuolella. Sen olen itsekin huomannut.

Ajatusmaailmani on tänään ollut melko rauhallinen. Huomaan kyllä sen, etten viihdy vaimon seurassa, mutta alan jo tottua siihen. Tytärkin raivostutti minua huomiota janoavalla käyttäytymisellään, mutta hillitsin hyvin itseni.

Ylimääräinen vapaapäivä tuntui myös hyvältä, siis tämä itsenäisyyspäivä. Syötiin herkullista kuhaa ja perunamuusia. Linnan juhlia katsellessa nautittiin vielä jäätelöä pakastemarjojen kera.

Tietysti odotan, että lääkityksen lisäys muuttaisi kokemusmaailmaani hiukan positiivisemmaksi ja lisäisi aloitekykyäni.