Viime perjantain työn loppumista ennakoivien uutisten kanssa olen jo oppinut elämään, mutta en täysin hyväksymään. Jotenkin se vaan tuntuu vaikealta ymmärtää, miksi minua ei enää tarvittaisi. Onhan minulle jo löytynyt selkeä työrooli ja asiakassuhteet luotu, sekä sisäiset että ulkoiset. Ja maaliskuun lopussa täytyy pistää pillit pussiin ja sanoa "näkemiin ja kuulemiin".

Kävin tänään työterveystarkastuksessa ja kerroin siellä tilanteestani ja masennuksesta. Terveydenhoitaja oli ymmärtäväinen niinkuin odottaa sopii.

Voin nyt paremmin kuin koskaan viimeisen kolmen kuukauden aikana. Toivottavasti ei tule isompaa takapakkia tulevista edesottamuksista. Elämä käynnistää jälleen uusia prosesseja. Kunhan synnytys vaan sujuisi hyvin ja kaikki muukin. Ja että löytäisin uuden työpaikan.

Mahdollisuuksia on rajattomasti, mutta niiden näkeminen ja valitseminen on kumman vaikeaa. Vanhasta luopuminen on onneksi minulle helppoa. Olen niin tottunut jo keräämään kamppeeni ja lähtemään. Siitä saa kaiken lisäksi selvää mielihyvän tunnetta, kun jokin jää taakse.