Joku jo ehti kaivata minua takaisin kirjoittamaan, joten tässä olen. Loma keski-Suomessa jäi yhden viikon mittaiseksi, sillä sain kutsun työpaikkahaastatteluun, joten piti palata kotimaisemiin. En nyt vielä tiedä, sainko työpaikan, mutta ainakin toivossa eletään.

Kesäaikaan elämä tuntuu hiukan erilaiselta, kun voi viettää aikaa ulkona, vaikka lastenhoito asettaa sillekin aika tiukkoja reunaehtoja. Mutta eilenkin päästiin sentään lähtemään paikalliselle kotieläintilalle hiukan rentoutumaan maalaistunnelmissa. Tytär varsinkin tuntui nauttivan käynnistä ja olihan se meille muillekin virkistävää vaihtelua. Vauva tosin nukkui vaunussa koko ajan, mutta hän tuskin kaipasikaan possuja ja kanoja yms.

Helteinen ilma tuntuu ihan hyvältä luissa ja lihoissa. Talven viimeiset jäät sulavat ja tulee rennompi olo. Lasten kanssa on vaan vähän vaikea nauttia varsinkaan illoista. Muutenkin koen tämän touhun hiukan ajan tappamisena, ikään kuin odottaisin lasten kasvavan nopeasti, jotta päästäisiin kunnolla uimaan jne.

Kävin sentään viime perjantaina veljeni rantasaunalla tytön kanssa. Paikalla oli myös tytön mamma, täti ja serkkuja. Käynti oli vain ohi kiitävän hetki, mutta kyllä kai silläkin oma merkityksensä oli. Pääsin kuitenkin uimaan ja saunaan ja sain rupatella sukulaisten kanssa.

Tytön nukkumaanpano kävi yli minun sietokykyni ja jouduin lykkäämään sen homman vaimolle. Uhmaikä vissiin lyö nyt niin vahvasti päälle, että minun hermoni eivät tahdo kestää sitä. Onneksi tytön äidillä on nyt parempi ote häneen. Itse rauhoittelen sitten kirkuvaa vauvaa sillä aikaa, kun tyttö nukahtaa. Ollaan vaimon kanssa ihmetelty vaan sitä, miten netin keskustelupalstoilla on paljon kertomuksia siitä, kuinka helppoa lasten nukkumaan pano on. Tyyliin - senkun vaan laittaa sänkyyn. "Ei mitään nukuttamista" mukamas tarvita.