Tässä sitä ollaan, hereillä, vaikka haluaisin olla jo unten mailla. Unettomuus on pahentunut viime päivinä siinä määrin, että olen voinut päivisinkin todella huonosti. Sisuskaluissa tuntuu sellaista epämiellyttävää kivun tapaista ja ajatukset takkuilevat pahasti. Olo on kaikin puolin epänormaali. Ruoka ei tahdo maistua jne.

Minua todella ahdistaa tämä "yöelämä", kun en saa nukuttua, vaikka ottaisin mitä bentsodiatsepiineja tai muita lääkkeitä. Illalla pelottaa sänkyyn mennessä, että kuinka käy tänä yönä, saanko nukuttua yhtään. Juuri tällä hetkellä on ihmeen seesteinen olo, sillä kävin syömässä banaanin ja voileivän maidon kera.

Edellinen blogaukseni kirvoitti mukavan vilkkaan keskustelun. Joiltakin sain enemmän ymmärrystä kuin toisilta, mikä on ihan luonnollista. Tuntuu hyvältä, että tätä kamppailuani masennuksen kanssa jaksataan seurata.

Kesälomakauden päätyttyä masennukseni paheni selvästi, koska koin lisääntyviä paineita päästä takaisin työelämään, mutta en ole vielä pystynyt tekemään asialle riittävästi. Varsinkin yöaikaan päässäni pyörivät epätoivoiset ajatukset työelämästä syrjäytymisestä ja taloudellisista vaikeuksista jne. On minulla yksi työhakemus sisällä ja odottelen haastattelukutsua ensi viikolla. Mutta nyt pelkään tämän unettomuuden pilaavan koko mahdollisuuden, sillä en kohta pysty ajamaan autolla paikan päälle, jos en nuku lainkaan. Onneksi maanantaina on seuraava lääkärinvastaanottoaika.

Perheen kanssa yritän jaksaa puuhata pahasta olostani huolimatta. En ole ollut kauhean hermostunut viime päivinä, ehkä en jaksa enää olla. Voimat ovat kuitenkin vähenemään päin. Pelkään joutuvani sairaalahoitoon, jos ei käännettä parempaan pian ala tapahtua.