...kirjoittaa ulos ajatuksia. Kello on puoli kymmenen ja perhe on pehkuissa, joten saan olla omissa oloissani niin kauan kuin haluan. Nämä illan viimeiset hetket ovat hengähdyksiä, jolloin voin koota itseäni.

Joudun edelleen koville perheen kanssa. Ihmettelen tätä tunnevyöryä, jonka nykyinen elämäntilanne aiheuttaa. Tunnen kauheita vihantunteita vaimoa ja lapsia kohtaan, aivan kuin he yrittäisivät tuhota minut tai jotenkin muuten nitistää. Enkä voi tehdä niille mitään. Tai kysymys kuuluukin, miten minun pitäisi suhtautua niihin? Ne kumpuavat jostain niin syvältä sisimmästä. Tuntuu, että minulta puuttuisi jokin kyky tai ominaisuus, jota perheenisällä kuuluisi olla, jotta pystyisin toimimaan tasapainoisesti ja myönteisesti.

Nyt saan vielä olla tämän ja ensi viikon töissä päivät, mutta sen jälkeen olen taas perheen armoilla yötä päivää, jollen keksi jotain päiväpuuhaa. Aloitan opiskelun yliopistossa vasta syksyllä, jos kaikki menee niin kuin olen suunnitellut. Kevääksi ja kesäksi pitäisi keksiä jotain mielekästä tekemistä, muuten tulen entistä masentuneemmaksi ja hermostuneemmaksi. Mökille menosta on ollut alustavasti puhe, mutta siihen liittyy ristiriitaisia odotuksia minun ja vaimon välillä.

Huomenna menen taas mielenterveystoimistoon juttelemaan.