Jostain syystä heräsin jo ennen kuutta. Uni vaan loppui. Ajatukset lähtivät pyörimään. Vatsaa väänsi. Kävin WC:ssä ja keittiössä. Palasin makuuhuoneeseen tietokoneen ääreen.

Uudessa Sana-lehdessä oli hyvä juttu nykyajan medikalisoitumisesta.  Lääkkeillä haetaan helpotusta pahaan oloon, sekä fyysiseen että psyykkiseen, vaikka siihen voisi löytyä parempikin apu. Sosiaaliset kontaktit ovat nykyään aika ohuita. Käännytään mieluummin ammattiauttajien puoleen kuin läheisten tai ystävien. Maine pitää säilyttää moitteettomana, ettei menettäisi ketään. Toiset ihmiset ovat pelottavia, ei niille uskalla puhua. Hengellisyyttä pidetään menneisyyden huuhaana, primitiivisenä kulttuurina.

Olen itsekin vieraantunut toisista ihmisistä. Tunnen olevani yksinäinen, vaikka minulla on vaimo ja lapsi kotona. En tapaa enää ystäviäni niin kuin ennen. Kerran vuodessa käyn pääkaupunkiseudulla tapaamassa entisiä kavereita opiskeluajoilta. Joskus harvoin soittelen puhelimella heille. Yhdelle kaverille kerron myös murheistani ja saan kyllä tukea ongelmiini. Hänestä olen tosi kiitollinen. Minulle soittelee toinen kaveri kauppamatkoiltaan eripuolilta Suomea. Näiden lisäksi minulla on yksi entinen koulukaveri Turussa, jolla on samanikäiset kaksoset kuin meidän tyttö. Mutta sekin kanssakäyminen on kankeaa.

Nuorempana sain ystäviä hengellisistä piireistä, mutta nyt ne kontaktit ovat vähissä. Hengellisyyteni on kutistunut Isä meidän - rukoukseen silloin tällöin, kun muistan, että onhan Jumalakin kaiketi olemassa. Ja Sana-lehden lukemiseen, minkä koen kyllä virkistävänä. Minua vaivaa usein sellainen tunne, että tämä elämä on aika turhamaista. Aineellinen elintaso on yltäkylläinen, mutta henkiset huoneet kumisevat tyhjyyttään. Tiedotusvälineet suoltavat tietoa maailman hädästä ja kärsimyksestä, mikä sekin pahentaa turhautuneisuutta, kun ei voi parantaa maailmaa, edes puhumalla.

Olen selvästi kriisissä, joka on pysäyttänyt minut tähän tilanteeseen. Nyt minulla on aikaa ajatella ja kokea oman elämäni ongelmia. Olen pudonnut pois oravanpyörästä, mitä voidaan pitää positiivisena tapahtumana. Onhan minulla ollut vaikeita aikoja ennenkin. Ei tämä siinä mielessä ole mitään uutta. Mutta epävarmuus jäytää tällä kertaa tosi pahasti. Kuinka selviän tästä masennuksesta, menetänkö työkykyni, kestääkö parisuhde tällaista rasitusta, jaksanko kotona olemista, sekoanko näihin lääkkeisiin, joudunko taloudellisiin vaikeuksiin jne.?