Vierähti vähän liian monta viikkoa väliä edellisestä kirjoituksestani. Osittain se johtuu siitä, että olin toista viikkoa perheen kanssa Keski-Suomessa hiihtolomalla. Reissu oli ihan onnistunut. Hiihtokilometrejä kertyi kokonaiset 50 ja kunto sai toivottua kohotusta. Rentouduin muutenkin poissa kotikuvioista. Ja olihan se ihan ansaittu loma yhden kuukauden kurssituksen ja kolmen kuukauden työkokeilujen jälkeen. Lomalta se sitten tuntuikin. Anoppi auttoi lapsenhoidossa, jolloin päästiin vaimon kanssa kahdestaan hiihtämään ja kerran ravintolaan syömään. Tyttö nautti ilmiselvästi olostaan mummin kanssa. Naapurin koiratkin tekivät lapseen suuren vaikutuksen.

Mutta mikä tekee tästä torstaista niin toivottoman? Vaimon kanssa on sukset niin pahasti ristissä, etten muista moista kokeneeni. Kysymys on siitä, että hän haluaa ehdottomasti toista lasta ja minä en. Ollaan vatvottu tätä asiaa monta kuukautta ja se tuntuu menevän vaan pahemmin solmuun. Itse olen ollut sen vuoksi hermona ja hautonut kauheita ajatuksia itsemurhasta yms. En jaksa kunnolla edes ajatella asiaa. Tulee heti paniikinomainen pelko mieleen. Muutenkin olen voimieni rajoilla ja pitäisi vielä ottaa lisää haasteita. Vaimon haluamiset raivostuttavat minua. Pelkään jo omia agressiivisia ajatuksiani. Välillä tekee mieli lyödä vaimoa, välillä lasta. Kuinka kauan pystyn hillitsemään itseni? Alkoholia en käytä, joten sitä en voi syyttää. En tiedä, onko näillä psyykenlääkkeillä jotain osuutta.

Huomenaamuna on sovittu tapaaminen perheneuvojan kanssa. Siellä tätä kriisiä toivottavasti saadaan jotenkin käsiteltyä. Alkaa jo usko ja toivo paremmasta hiipua. Vaimo puhuu, että jos ei minun kanssani, niin sitten jonkun toisen, siis se toinen lapsi. Onko se mikään ihme, ettei minun tee mieli seksiä? Ja ensi keskiviikoksi vaimo on varannut ajan hedelmällisyyshoidon aloittamiseen. Mitenköhän tässä vielä käy?