Pistin juuri vauvan vaununkoppaan nukkumaan syötettyäni sen ensin pullosta. Olen huolehtinut tästä puolenyön jälkeisestä syötöstä, jotta vaimo saisi nukkua. Hyvin tämä systeemi tuntuukin toimivan. Jaksan aika hyvin nousta ylös, vaikka olo onkin aluksi tokkurainen.

Poika syö ja nukkuu hyvin. Kyllä valmiudet vanhemmuuteen ovat aivan toisella tasolla, kuin ensimmäisen lapsen vauvavaiheessa. Lapsen itkukaan ei tunnu yhtä sielua raastavalta. Se tuntuu pikemminkin kutsulta mukavaan kanssakäymiseen uuden tulokkaan kanssa. Suloinen vauva meille on annettu. Nyt hän tuntuu jo hiukan tukevammalta pitää sylissä.

Isosisko on hyvin huolehtivainen. Hän käy asettelemassa vauvan peittoa ja nuuhkaisee sen hiuksia. Vanhemmille tyttö tahtoo tehdä kaikenlaista pikku kiusaa saadakseen huomiota osakseen. Vaimolla on ollut suuria vaikeuksia selvitä yksin kahden lapsen kanssa tämän ilmiön vuoksi. Hän jotenkin hermostuu ja alkaa sättiä tyttöä.

Tytön ensimmäinen varsinainen hoitoviikko meni loistavasti. Kun työmatkalla vein hänet ryhmikseen, hän jäi sinne mielellään. Jotenkin tuntuu ihmeelliseltä, että lapsi on ymmärtänyt ja hyväksynyt tämänkin uuden jutun. Tai en tiedä, onko hän sitä täysin ymmärtänyt, miksi hän on aamupäivät hoidossa, kun isi on töissä. Mutta totta se on, että meidän tytöstä on tullut jo niin sosiaalinen, vaikka pieni lapsihan kolmivuotias vasta on.

Suurimmat ongelmat minulla on omien tunteitteni kanssa. Välillä hermoilen niin helvetisti tytön käyttäytymisen vuoksi ja pelkään lyöväni lasta. Tukistamiseen olen jo sortunut muutaman kerran. Nykysääntöjen mukaan lasta ei saisi kurittaa lainkaan. Vaikeaa se on. Vaimo on myös tukistanut ja kokee huonoa omaatuntoa hänkin.

Toinen ristiriitainen vyyhti on ajatukseni vaimosta. Ne eivät ole kaunista kuunneltavaa, enkä viitsi ruveta niitä tähän kirjoittamaan kenenkään kiusaksi. On hyvin vaikeaa pysyä tasapainossa perhetilanteessa, jossa tekemistä ja vääntämistä ja kääntämistä riittää loputtomiin. Yritän kyllä tehdä osuuteni kotitöistä, mutta mikään ei tunnu riittävän.

Tahtoo tulla päähän sellainen ajatusmalli, että nainen on pelkkä kiusankappale, ei mikään hellyyttä ja myönteistä huomiota tarvitseva ihminen. No ostin sentään hänelle kimpun tulppaaneja ystävänpäivänä. Ja kyllä hän minua kehuukin hyväksi isäksi, jota tottavie olenkin. Ei hän mikään hirviö ole, vähän turhan vaativainen vain. Itse ottaisin tämän elämän vähän rennommin. Ja toivon, että hänkin ottaisi. Mutta minkäs luonteelleen voi.