Tänä aamuna heräsin taas tähän ikävään ahdistuksen tunteeseen. On kuin ei olisi mitään odotettavaa tältä päivältä. Taivaskin näyttää niin synkän harmaalta. Hämärä maisema ikkunan takana ei paljon inspiroi. Mitä ihmettä tänään tekisin, että saisin jotain aikaiseksi. Tämä tavoitteiden puute tekee mielen epätoivoiseksi. Kun ei ole mitään hommaa mihin tarttua, vai onko ? Miten minä oikein olen joutunut tähän pisteeseen, että voin näin huonosti.

Kun vein anopin eilen junalle, hän kyseli vointiani. Vastasin, että valitettavasti huonommin ja selitin jääväni pian sairaslomalle. Ahdistuin siitä jutustelusta. Tuli sellainen vaikutelma, ettei hän kuitenkaan ymmärrä mistä on kyse. Tämä masennus on just tällainen, että odotan ihmisiltä hirveän ymmärtäväistä suhtautumista. Jos yritän selittää vointiani, seurauksena on usein vain lisää ahdistusta. Tästä blogista on tullut jonkinlainen turvapaikka, jossa voin selvitellä kokemuksiani. Ahdistus alkoi jo helpottaa.

Kello on jo yli yhdeksän, pitäisi kai mennä laittamaan aamupalaa.