Edellinen julkaisuni herätti ilahduttavasti keskustelua. Ennen kuin otan siihen kantaa, puran mieltäni vaivanneita uusia murheita. Tällä kertaa ne koskettavat esikoisen kohtelua. Tyttö on joutunut pahaan rakoon vauvan viedessä äidin päähuomion. Samalla häntä on yritetty totutella perhepäivähoitoon, mikä ei ole ottanut tuulta purjeisiinsa.

Koko päivähoitoon vieminen alkaa tuntua kyseenalaiselta toimenpiteeltä tässä tilanteessa kun perheeseen on tullut uusi jäsen. Pelkään, että näin ankara vieroittaminen äidistä aiheuttaisi pikku tytölle traumoja, jotka kostautuisivat sitten myöhemmin eri tyyppisinä ongelmina. Tuntuu aika julmalta lykätä juuri kolme vuotta täyttänyt lapsi vieraiden ihmisten hoitoon. Mitä julmaa siinä sitten on, niinhän erittäin monet vanhemmat tekevät?

Puhutaan ja kirjoitetaan hyvin paljon lasten ja nuorten mielenterveysongelmista, käyttäytymishäiriöistä, levottomuudesta jne. Mutta mistä ne mahtavat johtua? Aiheuttavatko nykyiset lastenhoitotavat ja -järjestelmät niitä? Laitetaanko lapset päivähoitoon ajattelematta lapsen parasta, vain taloudelliset reaalitetit tekevät sen perustelluksi ratkaisuksi?

Tietääkö kukaan lukijoista, onko millään tutkimuksilla selvitetty päivähoitojärjestelmän vaikutusta lasten mielenterveyteen? Normaalilla järjellä ajatellen jokin korrelaatio siinä täytyy olla. On selvää, että lapsi kokee hoitoon viemisen hylkäämisenä. Hänellä ei ole mitään mahdollisuuksia ymmärtää vanhempien perusteluja. Lapset kokevat sen emotionaalisesti.

Käytännössä tyttö on reagoinut hoitoon viemisen niin pelottavana, että hän on takertunut äitiin entistä enemmän eikä ole suostunut jäämään päiväkotiin. Hän ei halua mennä hoitoon, ainoa mahdollisuus on siis pakottaa hänet siihen ja minusta se on väärin. Itse masennukseen sairastuneena en haluaisi aiheuttaa mitään vastaavaa omalle lapselleni.

En ole pystynyt keskustelemaan asiasta kunnolla vaimon kanssa, sillä hän on toistuvasti painottanut sitä, ettei jaksaisi olla tytön ja vauvan kanssa yksin kotona. Onhan hänellä ollut yhtä paljon jaksamisongelmia kuin minulla, mutta silti epäilen, että jokin tässä mättää. Perheneuvoja on tukenut vaimon kantaa tytön hoitoon viemisen välttämättömyydestä. Siitä puhuttiin jo silloin, kun kiistelin vaimon kanssa siitä, pystymmekö ylipäänsä hankkimaan toista lasta.

Nyt ollaan tässä tilanteessa, mikä neuvoksi?