Koska edellinen kirjoitukseni innosti teitä lukijoita kommentteihin, jatkan tässä samasta aiheesta. Eli lähinnä siitä toisen lapsen ongelmasta, josta olen aiemmin jo kertonut. Asetelma on siis se, että vaimo haluaa ja minä en. Vaimon perustelee kantaansa, että lapsista tulee hänelle niin paljon tärkeämpiä ihmisiä kuin kenestäkään muusta, että hän ei haluaisi luopua niistä. Ja jos tulee avioero tai minä kuolen ennen häntä, lapset jäävät sitten jäljelle. Ja koska nainen lähestyy jo neljää kymmentä, raskaaksi tulemisella on kiire. Hänellä on varmaan muitakin syitä toivoa toista lasta, mutta en nyt muista niitä.

Itse näen asian niin, ettei vaimollakaan ole tosiassa voimia toisen lapsen hoitoon, eikä meillä ole tällä hetkellä ketään lapsenhoitajaa käytettävissä. Minun on tarkoitus mennä työhön, enkä halua ajatellakaan kotiin jäämistä enää pidempään lasten takia. Vaimon terveys reistaili jo raskausaikana ja lapsen syntymän jälkeen niin pahasti, etten toivoisi sitä hänelle enää uudestaan. Itse en ole voinut hyvin viime aikoina, enkä usko sen paranevan kovin nopeasti. Masennusta ei paranneta lapsia hankkimalla. Haluan turvata tytön lapsuuden ja sen, että jaksan olla hänelle isä. Ja koko perheen tulevaisuus tuntuu nyt liian epävarmalta, jotta sitä kannattaisi ruveta kasvattamaan.

Sain tänään kutsun työvoimatoimiston kurssille, jota olen hakenut. Maanantai-aamuna se alkaa. Silloin elämänrytmi muuttuu, toivottavasti se vaikuttaa minuun positiivisesti. Kurssin tarkoitus on löytää uusi ammattiala ja siihen kuuluu myös työharjoittelua.