Näin kesällä tulee kirjoiteltua vähemmän, kun on enemmän muuta tekemistä. Mutta nyt tuli semmoinen olo, että voisin taas yrittää tätäkin lajia. Jatkan tutusta masennusteemasta, koska se on edelleen ajankohtainen.
Jos arvioisin omaa vointiani asteikolla 1-5, niin että olo paranee numeron kasvaessa, voisin päästä lukuun jo lukuun 3. Se tarkoittaa sitä, että pystyn aika hyvin elämään normaalia elämää, esim. käymään töissä ja puuhaamaan perheen kanssa. Vitonen ei tarkoita erityistä onnellisuutta, vaan lähinnä normaalia, masennuksesta vapaata mielialaa, johon kuuluvat niin onnen kuin menetyksenkin tunteet.
Tämä analyysi voi olla tylsää luettavaa, mutta kärsin edelleen masennusoireista. Ajatuksiin pääsevät edelleen jylläämäään niin väkivaltaiset mielikuvat kuin itsetuhoisat kuolemantoiveetkin.
En pysty kokemaan itseäni hyväksi ja hyväksyttäväksi vaan enimmäkseen huonoksi ja riittämättömäksi mieheksi. Odotan saavani enemmän huomiota ja ymmärrystä kuin mitä saan. En hyväksy itseäni tällaisena, vaan tuntuu, että minun pitäisi parantua oleellisesti, jotta olisin ok. Maailma ei tunnu kaipaavan tällaista ihmistä. Tai siis ihmiset eivät tarvitse minua, vaikka minä tarvitsisin heitä.
Hyvää kerrottavaa on se, että pystyn aika hyvin sopeutumaan työpaikalle, vaikka ajoittain kärsin turhautuneisuudesta ja aloitekyvyttömyydestä. En kaikin ajoin jaksa tarttua mihinkään tehtäviin. Tänään oli kuitenkin erityisen hyvä päivä. Tapasin monia ihmisiä ja keskustelin paljon heidän kanssan. Sosiaalinen kanssakäyminen piristää minua selvästi. Siihen minun pitäisi satsata paljon enemmän, myös vapaa-aikana.
Vaimon kanssa olen koittanut pysyä sovussa ja onnistunutkin siinä aika hyvin. Mitään varsinaista lähentymistä ei ole havaittavissa. Puren vaan hammasta välillä niin perkeleesti...