Täällä ollaan taas, kirjoittelemassa. Lämmin kesäsää hellii mieltä ja kehoa. Koko perhe tultiin kotiin käymään, ensi viikon alkupuolella on tarkoitus palata mökille, joka toimii nyt tukikohtana. Epävarmoista odotuksista huolimatta asettuminen kesälaitumille on sujunut hyvin. Perhesysteemi toimii sielläkin. Vaimo kiskoi kiivaasti rikkaruohoja mansikkamaalta, jotta saataisiin suu makeeksi heinäkuun loppupuolella. Ja jottei työ loppuisi kesken, nirhasin vesurilla nilakuoren poikki kymmenestä lehtipuusta, jotta voitaisiin kaataa ne kuivana kuukauden päästä. Pimentävät kuulemma pihaa liikaa. Meillä on emännän kanssa aika paljon ristiriitoja mökkielämän ihanuudesta. Itse haluaisin istua ja lueskella, vaimo taas puuhata koko ajan.

Tänään tein aika oleellisen oivalluksen kesken riitaisan sanailun. Tajusin, että vihani takana onkin voimakkaita pelkoja. Pelkään vaikka minkälaisia asioita elämässä. Pelkään heti aamusta, että päivästä tulee hankala tai huono. Pelkään voivani jälleen pahoin. Pelkään tekeväni kiukunpuuskassa jotain, jota katuisin lopun elämääni. Kuten löisin vaimoa tai lasta. Pelkään, että päädyn lopulta avioeroon ja yksinäisyyteen. Pelkään, etten selviä taloudellisista ongelmistani. Pelkään, etten pääse enää takaisin työelämään vaan joudun työkyvyttömyyseläkkeelle. Pelkään, että kaikki alkavat vieroksua minua. Pelkään, että vaimo odottaa minulta vaan uusia suorituksia, joihin minulla ei ole voimia. jne.

Jotenkin oloni helpottui tämän oivalluksen jälkeen. Olen pystynyt hengittämään vapaammin ja nauttimaankin pienistä asioista. Näköjään tiedostamattomat pelot aiheuttavat paljon ahdistusta.

Mutta mitä onkaan pelon takana? Tai mistä se mahtaa johtua?