Nyt ollaan jo sentään illassa, mutta pitkä vaikea päivä jäi taakse. Jo aamiaispöydässä poltin päreeni ja puhuin rumasti vaimolle. Se vaan tuli niinkuin tyhjästä ilman ennakkovaroitusta. Itsehillintä yksinkertaisesti petti. Mutta siitä tuli kumman vapautunut olo ja lähdin samantien hiihtolenkille. Maastossa en tuntenut paljon mitään suuttumusta, normaalisti olisin sadatellut vaimoa vähintään mäkeä ylös tarpoessa. Mutta ei, nyt pää oli tyyni ja rauhallinen. Paineet pääsivät vissiin pihalle heti aamusta. Tietenkin emännän paha mieli tuli vastaan kun pääsin takaisin kotiin. Mutta en pyydellyt anteeksi, vaan ajattelin, että antaa vaikuttaa koko päivän, varsinkin, kun vaimolla oli neuvolan psykologin vastaanotto iltapäivällä. Tällä kertaa akuutti tilanne antoi hänelle aihetta tuulettaa ajatuksia ihan kunnolla. Ja niin juuri emäntä oli tehnytkin. Sain tarkan selvityksen psykologin puheista heti tuoreeltaan. Ja tietenkin satikutia käyttäytymisestäni sekä kieltäytymisestäni nukkumaan vauvan kanssa. Minun ongelmani ratkeaisivat kuulemma, jos menisin töihin, enkä kykkisi kotona kaiket päivät. En voi olla mielisairas, jos lomalla voin paremmin, kuin kotona. Ja vaimon pitäisi kanssa lähteä harrastamaan sosiaalisia kontakteja. Niin yksinkertaista kaikki on asiantuntijalle.

Onnelliseksi lopuksi pahoittelin kuitenkin käytöstäni, kun vaimo vetäytyi tytön kanssa yöpuulle. Ja lupasin yrittää hoitaa lasta jonain lähiyönä, ehkäpä huomenillasta.