Kirjoitan nopeasti jotain tämän päivän ensimmäisistä ajatuksista.
Sanoin eilen vaimolle, etten tiedä, miten minun tulisi käyttäytyä, minkälaista miehen roolia vetää. Tuntuu siltä, että olen melkein jatkuvassa ristiriidassa sisäisen itseni kanssa. Mutta mikä se sisäinen itse oikein on ? Luultavasti se muodostuu lapsuudessa imettyjä miehen roolimalleja tai esikuvia, kuten isäni ja isoisäni. Mutta ne toimintamallit eivät toimi alkuunkaan nykytilanteessa. Miehenä oleminen on jotenkin muuttunut hyvin paljon viime vuosikymmeninä. Miehestä on tullut sellainen jokapaikan höylä, sekatyömies Jantunen, joka joutuu tekemään melkein kaikkea mahdollista. Ja siinä sivussa pitää osata puhua ja ilmaista tunteitaan, olla yhtä empaattinen ja sympaattinen kuin nainen. Miksei mies saa olla enää perheenpää, päättää asioista, huolehtia vain toimeentulosta ja jättää sosiaaliset asiat naisen huoleksi ?

Toinen juttu liittyy tähän masennuksen hoitoon. Kun nyt olen lähtenyt hakemaan apua näihin oireisiin, joudun kertomaan omista ja perheen sisäisistä asioista monille vieraille ihmisille. Tästä avautumisesta seuraa jonkinlainen vaikutus, josta en ole vielä selvillä, onko se hyvä vai huono. Muodostan jotenkin uutta masentuneen ihmisen julkista minäkuvaa. Kerron kaikkea, mitkä koen liittyvän jotenkin tähän huonoon vointiini. Itse asiassa kerron niistä ongelmista, joita minulla on.