Eilen iltapäivällä vaimo ja lapsi kotiutuivat laitokselta. Kävin hakemassa heidät. Kotimatka meni fiilistellessä. Oma poika kyydissä. Kyllä kelpaa hurutella.

Ensimmäinen yö meni uudessa rytmissä, jos nyt tässä vaiheessa mistään rytmistä voi edes puhua. Pistin kellon soimaan, sillä lupasin hoitaa yhden yösyötön. Se olikin mieluinen tehtävä. Herääminen ei tuottanut suurempaa vaikeutta.

Otsikko viittaa tähän iltaan, eli pojan toiseen iltaan. Vaimo kärsi nimittäin yöllä hengenahdistusta, mikä esti häntä nukkumasta. Hän meni tänään päivystävälle lääkärille, joka lähetti jatkotutkimuksiin sairaalaan. Juuri tällä hetkellä odottelen soittoa, että lähtisin hakemaan vaimon kotiin tai sitten viemään tarvittavia tavaroita yöpymistä varten.

Pahinta tässä on se, että kolmivuotiaan kiukuttelu ja huutaminen käy hermoihin.