Hei kannattaa lukea tämä ainutkertainen juttu. Näin varhain aamulla ajatukseni ovat kirkkaimmillaan, joten käytän tilaisuutta hyväkseni kertoakseni niistä teille, jotka vaivaudutte lukemaan tätä kirjoitustani. Kiitos Agricolan pioneerityön, voin tehdä sen rakkaalla äidinkielellämme.

Kävin tällä viikolla Mielenterveyden keskusliiton järjestämässä keskustelutilaisuudessa, jonka teema oli "Mitä terapian jälkeen". Parinkymmenen läsnäolleen keskustelu antoi minulle monia ajatuksia, joita yritän nyt tapailla seuraavaksi.

Kun mietin terapian hyödyllisyyttä, tulee mieleen, että terapian anti on lähinnä itsensä ymmärtämisen kasvaminen. Oppii edes hiukan hyväksymään itseään ja olemaan armollisempi itselleen. Tarkoitan lähinnä sitä, että kuuntelee tarkemmin omia ajatuksiaan ja tunteitaan, eikä pakota itseään mihinkään muottiin. Tämä on tietysti vain ideaali ajatus. Todellisuudessa joutuu usein antamaan periksi kaikenlaisille vaateille ja tekemään vastentahtoisia ratkaisuja tai kompromisseja, kun pitää ottaa huomioon toistenkin tarpeet. Tämä on sitä inhimillistä tasapainoilua. Ehkä masentunut onkin vain horjahtanut ja pudonnut tästä tasapainotilasta.

Tavoitteellisuus pitää ihmisen kiinni elämässä. Pitää olla jotain mitä odottaa tulevaisuudessa. Siis yhtälailla pieniä kuin suuria tapahtumia. Tässä kohtaa oireilen hyvin vahvasti. Kerroin juuri viime kerralla terapeutille, että minulla on taipumusta odottaa vain seuraavaa ateriaa tai välipalaa. Eli suuntaan "katseeni" vain noin kolmen tunnin päähän eteenpäin ja kuljen sitä kohti. Todettiin yhdessä, että minun pitää ruveta visioimaan elämääni tietoisesti, jotta kokisin enemmän mielekkyyttä tässä kaikessa. Minun on syytä ihan kirjoittaa ylös, mitä aion tehdä tänään, huomenna, ensi viikolla, ensi kesänä jne. En ole vielä kokeillut tämän menetelmän vaikutusta, mutta tulinpa juuri muistuttaneeksi itseäni, että lupasin tehdä näin.

Suurin oivallus edellä mainitsemastani keskustelutilaisuudesta oli se, että ihminen on hyvin tarvitseva olento. On itsestään selviä tarpeita, kuten ilman, ruuan ja juoman tarve, mutta myös seksuaaliset, sosiaaliset, toiminnalliset, henkiset ym. tarpeet. Usein puhutaan aika kielteiseen sävyyn riippuvuuksista. Mutta myönteisessä mielessä on kyse tarvitsevuudesta. Aikuinen ihmisen on kuitenkin parempi olla, jos hän saa itsenäisesti huolehtia omista tarpeistaan. Lapsi ei kykene huolehtimaan itsestään.

Keskeistä on todennäköisesti tunnistaa omia tarpeitaan. Tässä voi olla suuriakin henkilökohtaisia eroja. Toinen tarvitsee enemmän ihmisiä ympärilleen, toinen taas paljon aikaa yksinäisyyteen. Mutta jokainen meistä tarvitsee toista ihmistä tavalla tai toisella. Kukaan meistä ei ole oikeasti itseriittoinen. On uskallettava pyytäää tukea toisilta ihmisiltä, kun omat voimat loppuvat. Tätä tukea ei voi kuitenkaan vaatia keneltäkään tietyltä ihmiseltä. Emme siis voi olla "riippuvaisia" kenestäkään. Jos kukaan tuntemamme henkilö ei tätä tukea kykene antamaan, on parasta kääntyä esimerkiksi ns. ammattiauttajan puoleen. Näin olen itse joutunut tekemään, kun kukaan muu ei pystynyt minua enää auttamaan.

Terapia auttaa työstämään suhdetta omaan itseensä, jolloin on helpompi olla rehellisessä suhteessa toisiin ihmisiin. Tämä on kaunis ajatus, joka toteutuu ainakin omalla kohdallani vaihtelevalla menestyksellä. Ainakaan vielä en koe parantuneeni masennuksesta, mutta olen oppinut jo hiukan kompensoimaan sitä. Ystävien tapaaminen helpottaa selvästi oloani. Tämä kirjoittaminen auttaa selventämään päässä pyöriviä ajatuksia. Liikunnalla saa aikaan myös mielialan nousua. Tosin on heti perään tunnustettava, että olen laiminlyönyt liikkumista taas pari viikkoa.

Huomaan oivaltaneeni tällä viikolla taas oleellisia juttuja, jotka vaikuttava elämässäni. Odotan lisää ajatuksia teiltä lukijoilta. Käyttäkää kursailematta hyväksenne mahdollisuutta kommentoida tätä blogia.