Tein tänään hakemuksen Kelan kuntoutuskurssille, jonka tarkoituksena on selvittää ja parantaa työkykyä, ja edesauttaa elämänhallintaa. Siihen kuuluu myös psyykkisen ja fyysisen kunnon kartoitus yms. En ole täysin varma kuinka kurssi sopisi yhteen terapian kanssa, mutta todennäköisyys päästä sille heti ensimmäisellä hakemisella on pieni, koska paikkoja on vain 10. Se vaan kävi kätevästi juuri nyt, kun sain lääkärin lausunnon. Mutta voi olla, että Kelassa katsovat, että samalle ihmiselle ei voida korvata kahta kuntoutusta yhtä aikaa.

Muuten olen ollut koko päivän kotinurkissa, hiukan kävin pihalla työntämässä lumikolaa, kun taivaasta pyrytti maahan parin sentin kerros. Ei se oikein työstä käynyt, senverran kevyttä pakkaslunta ja naapurin pappa ehti tehdä hommasta 90 %. Mutta lievään päänsärkyyn se oli hyvä lääke. Lähti vissiin veri kiertämään aivoissa. Päivä oli rennon puoleinen. Mitään pahoinvointia en ole havainnut edes illalla. Yritin kuvitella elämäämme lapsen kannalta. Haluaisin tarjota hänelle mahdollisuuden onnelliseen lapsuuteen, ilman traumaattisia kokomuksia. Sellaista ei tietenkään pysty takaamaan, kun kaikenlaista voi sattua, mutta ehdoin tahdoin en haluaisi vaikeuttaa hänen kehitystään hyvinvoivana ihmisenä. Vaimon kanssa katsoin aiemmin tallennetun tv-ohjelman lapsityranneista, mikä on aina yhtä hurja juttu jostain perheestä, jossa lapset huutaa ja hakkaa vanhempiaan. Sitten tulee supernanny ja yrittää korjata epätoivoista tilannetta. Mahtaako meidän perheessä tulla vastaavia ilmiöitä?

Huomenna onkin sitten psykologin vastaanotolle meno vuorossa.