Kiitos eilisen kirjoituksen kommentoijille tuesta. Minusta tuntuu tosiaan vaikealta saada tilaa näille omille ongelmilleni. Uskon samoin, että tarvitsisin enemmän omaa aikaa, mutta jos puhun jotain sen suuntaista vaimolle, hän vastaa siihen niin, ettei hänellä ole omaa aikaa sen vertaakaan. Eli hän puolustautuu välittömästi. Toisaalta hän periaatteessa sallisi minulle enemmän "poissaoloja", jos vain perustellusti osaisin niitä pyytää. Huomenna voisin mennä taas yhden kaverin avuksi ja seuraksi.

Tänään kävin taas terapiassa. Jutustelin enimmäkseen työnhakuun liittyvistä ajatuksista. Mitä enemmän olen sitä avoinna olevaa työpaikkaa miettinyt, sitä vastenmielisemmältä se on tuntunut. Niimpä päädyin siihen ratkaisuun, etten edes väsää hakemusta. Yritän nyt pysyä uskollisena tälle aidommalle tielle ja tehdä ratkaisut vahvemmalle pohjalle. En tavoittele enää vain ulkoista turvallisuutta, vaan enemmän sisäistä sitoutumista. Haluan kunnioittaa niitä arvoja, jotka ovat minulle tärkeitä. En nyt lähde kuitenkaan luettelemaan niitä tähän. Terapeutin mukaan nykyinen individualismi on yksi masennuksen perussyitä. Kanssakäyminen muiden ihmisten kanssa jää helposti köyhäksi.

Illalla sain jälleen ikäviä ahdistusoireita lapsen kanssa peuhatessani. Ilmeisesti ärsyynnyin tytön levottomuudesta tai jotain sellaista. Päivä tuntui hyvältä, mutta ilta ei.